10.5.2006
Eduskunnassa on syntynyt vastarintaa hallituksen hankkeelle muuttaa
tekijänoikeuslakia niin, että tekijänoikeuksia loukanneen tuomio
voitaisiin määrätä julkaistavaksi esimerkiksi lehti-ilmoituksena
oikeuksia loukanneen kustannuksella.
Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi nimitti eduskunnan keskustelussa tällaista uutta käytäntöä "häpeärangaistukseksi" ja vaati, ettei sitä saisi ulottaa yksityishenkilöihin.
"Jalkapuiden paikka on museoissa, ei laissa", Kasvi huomautti.
Hallituksen esittämä tekijänoikeuslain muutos on lakivaliokunnan käsiteltävänä. Kasvi ja viisi muuta kansanedustajaa ovat tehneet aloitteen, jolla tuomion julkistamisen ehtoja tiukennettaisiin hallituksen esitykseen verrattuna.
Tuomioistuin voisi antaa luvan tuomion julkistamiseen vain "erityisolosuhteissa", eikä julkistaminen saisi muodostua tekijänoikeusriidan hävinneelle lisärangaistukseksi, Kasvin lakialoite rajaa uutta käytäntöä.
Lakialoite sai perjantaina alkaneessa ja tiistaina jatkuneessa keskustelussa laajalti tukea. Aloite lähti lakivaliokuntaan käsiteltäväksi rinnan hallituksen esityksen kanssa.
"Yksityishenkilöiden häpeärangaistus on Suomen oikeuskäytännölle vierasta", Sari Essayah (kd) huomautti.
Tekijänoikeuslain muutos on Essayahin mielestä esimerkki siitä, millaista täysin vierasta oikeusperustaa ollaan EU:n kautta tuomassa Suomeen.
Hallituksen esityksen taustalla on EU:ssa hyväksytty direktiivi, ja sen vuoksi tuomion julkistamiskäytäntöä ei tohdita eduskunnassa torjua täydellisesti.
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax (vihr) painotti jo perjantaina, että tuomioiden julkistaminen maksetuilla ilmoituksilla koskisi riita-asioita, ei rikoksia, ja siksi puhe "häpeärangaistuksesta" on hieman harhaanjohtava.
Brax arveli, että joissakin tilanteissa saattaisi olla hyväkin, että yleisö voisi lukea, mikä tuote on esimerkiksi piraattituote.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi