lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Terveyskeskusten lääkäritilanne paras kymmeneen vuoteen

9.12.2010 12:00

Markku Ulander / Lehtikuva

Terveyskeskusten lääkäritilanne on paras kymmeneen vuoteen.

Terveyskeskusten lääkäritilanne on paras kymmeneen vuoteen.

Terveyskeskusten lääkäritilanne on parempi kuin kymmeneen vuoteen. Lääkäriliiton tutkimuksen mukaan syynä on se, että sijaisia on saatavilla aiempaa enemmän.

Lääkäreitä alettiin kouluttaa aiempaa enemmän 2000-luvun alussa, mikä näkyy nyt vastavalmistuneiden määrän kasvuna. Terveyskeskuksissa tekee töitä tänä vuonna sata määräaikaista lääkäriä enemmän kuin vuosi sitten.

Työvoimapulan helpottaminen on myös pysäyttänyt palvelujen ulkoistamisen kasvun ja vähentänyt tilapäisten ostopalvelujen käyttöä.

Lääkäritilanne vaihtelee suuresti maan eri osissa. Työvoimaa on saatu reilusti lisää Pohjois-Karjalaan ja Lappiin, mutta Itä-Savon sairaanhoitopiirissä ja Kainuussa vaje on yhä mittava.

Kuntaliitokset ovat omalta osaltaan helpottaneet lääkärivajetta erityisesti pienissä terveyskeskuksissa.

Tutkimus kuvaa terveyskeskusten toimintaa päiväsaikaan. Kyselyyn vastasivat lähes kaikki terveyskeskukset.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.