perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Tienkäyttömaksujen vaihtoehtoja selvitellään

25.1.2007 0:01

Liikenne- ja viestintäministeriössä laaditaan parhaillaan selvitystä mahdollisten tienkäyttömaksujen vaihtoehdoista ja vaikutuksista. Selvityksen on määrä valmistua maaliskuussa, jolloin sitä voitaisiin hyödyntää seuraavassa hallitusohjelmassa.

Esillä on nyt neljä vaihtoehtoa, joista kaksi koskee kuorma- ja linja-autoja ja kaksi henkilöautoja ja työmatkaliikennettä.

Maksujen tavoitteena on muun muassa vähentää ympäristöhaittoja, tarkastella tieympäristöjen rahoittamista ja vähentää ruuhkia.

Osassa malleista liikenteen verotus arvioitaisiin täydellisesti uudelleen. Näin tapahtuisi esimerkiksi kuorma-autoliikenteeltä perittävissä kilometrimaksuissa. Maksu ulottuisi koko tie- ja katuverkolla yli 3,5 tonnia painaviin ajoneuvoihin. Ajatuksena on, että maksut eivät lisäisi raskaan liikenteen nykyistä verorasitusta.

Kilometrivero korvaisi nykyiset polttoaine- ja käyttövoimaverot. Silloin verotus kohdentuisi raskaimmin niihin, jotka eniten tiestöä käyttävät.

Sama idea toistuu henkilöautojen kilometrimaksuissa. Niitäkin kerättäisiin koko Suomen tie- ja katuverkolla.

Todennäköisesti maksua porrastettaisiin siten, että esimerkiksi ruuhka-Suomessa tiekilometri maksaisi enemmän kuin haja-asutusalueella, jossa matkaa voisi taittaa halvemmalla.

Tämä malli mullistaisi nykyisen autoverotuksen perusteet.

Alueelliset mallit puolestaan lisäisivät liikenteenkäyttäjälle aiheutuvia kustannuksia. Uudet maksut kasautuisivat jo olemassa olevien verojen päälle. Erityiset kilometrimaksut kohdistettaisiin eniten tiestöä käyttäviin ajoneuvoihin.

Esillä on ollut myös alueellisia maksuja esimerkiksi tielle Hangosta Vaalimaalle.

Alueellisia ruuhkamaksuja on pohdittu kasvukeskuksiin.

Työryhmässä selvitettävät tiemaksut ovat Suomessa toistaiseksi utopiaa, mutta monessa muussa maassa niitä käytetään muodossa tai toisessa. Teknisesti järjestelmät ovat jo täysin toimivia.

Lähin esimerkki on Tukholma, jossa ruuhkamaksuja on peritty vuoden 2006 alusta asti. Etenkin alussa maksut vähensivät keskustaan suuntautuvaa autoilua noin neljänneksen.

Lontoossa kantakaupunkiin autoilevia on laskutettu vuodesta 2003. Raskaalta liikenteeltä maksuja kerätään tällä haavaa ainakin Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa.

Erilaisia sovelluksia harkitaan myös Hollannissa ja muualla Britanniassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.