sunnuntai 21.3.2010 | Pentti  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Tietosuojavaltuutettu tyrmää sormenjälkirekisterin

9.7.2008 22:22

Reijo Aarnio

Reijo Aarnio

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ihmettelee, pitääkö passien sormenjälkitiedoista välttämättä perustaa tietokanta. Passeihin tulevien sormenjälkien tallentamista tietokantaan on esittänyt sisäministeriö.

Tuleva poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa edeltäjänsä Markku Salmisen tapaan, että poliisi saisi käyttää passien sormenjälkitietokantaa vakavien rikosten tutkintaan. Paateron näkemyksestä kertoi keskiviikkona Aamulehti.

Jos tietokanta perustetaan, siihen päätyvät miljoonien suomalaisten sormenjäljet sitä mukaa, kun passeja uusitaan.

Sormenjälki kertoo, onko passin esittäjä passin haltija, mutta ei kerro, onko passi annettu oikealle ihmiselle. Sisäministeriön mukaan tietokanta estäisi pitämästä useita passeja eri henkilötiedoilla.

Paatero puolestaan uskoo, että jos poliisi pääsee käsiksi tietoihin, se saa erinomaisen lisävälineen törkeiden rikosten tutkintaan. "Myös vanhoja rikoksia saattaisi selvitä, kuten dna-tietokannalla."

"Jos se kerran on niin tarpeellinen, niin miksiköhän sitä ei ole jo perustettu?" Aarnio pohtii.

"Oikea vastaus lienee, että meillä on pakkokeinolaissa säännökset, joiden mukaan henkilön tuntomerkkejä, kuten sormenjälkiä, saa ottaa lähinnä rikoksesta epäillyistä henkilöistä."

Aarnio muistuttaa, että sormenjälkirekisteriä ollaan kaavailemassa passien hallinnointia varten.

"Passiasia on hallinnollinen asia, joka on eri asia kuin poliisin tutkinnallinen toimivalta", hän toteaa.

"Uitammeko me tätä ikään kuin keittiön kautta?"

Aarnio uskoo, että jos tietokanta tulee käyttöön, on vaara, että rikolliset alkavat peittää jälkiään viemällä rikospaikoille kunnon kansalaisten sormenjälkiä. Paatero puolestaan toteaa, että rikolliset voivat jo nyt yrittää hämätä poliisia erilaisilla väärillä tunnisteilla.

Miehet ovat samaa mieltä siitä, että jos tietokanta tulee ja poliisi saa käyttää sitä, käyttöoikeus pitää rajata.

Paateron mielestä raja voisi olla sellaisten rikosten tutkinnassa, joista voi saada noin kymmenen vuotta vankeutta. Tämä tarkoittaisi ainakin henkirikoksia ja törkeimpiä huumerikoksia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.