keskiviikko 8.2.2012 | Laina  Onnittele e-kortilla

Toimikunta haluaa helpottaa lähdesuojan murtamista

20.5.2009 11:30 | Kommentit

Esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain uudistusta pohtinut toimikunta haluaa helpottaa toimittajien lähdesuojan murtamista jo rikoksen esitutkintavaiheessa.

Lähdesuoja tarkoittaa toimittajan oikeutta olla paljastamatta tietolähdettään. Sen tarkoitus on taata viestimille mahdollisuus valvoa vallankäyttöä.

Nykyisen lain mukaan lähdesuojan voi murtaa esitutkinnassa vain, kun tutkitaan vakavia rikoksia, joista ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Toimikunta haluaa, että toimittajan voisi pakottaa kertomaan tietolähteensä esitutkinnassa myös sellaisissa tapauksissa, kun toimittajalla olevan tiedon antaja on rikkonut salassapitovelvollisuutta.

Nykyisen lain mukaan toimittajan voi velvoittaa vasta oikeudessa kertomaan, kuka salassapitovelvollisuuden alaisen tiedon antoi.

Jo nykyistä esitutkintalakia säädettäessä esitettiin, että lähdesuoja olisi esitutkinnassa sama kuin oikeudenkäynnissä. Eduskunnan lakivaliokunta kuitenkin muutti esitystä. Valiokunta katsoi, että lähdesuojan rikkominen tulee rajoittaa vain törkeisiin rikoksiin. Salassapitovelvollisuutta koskevia pykäliä oli laissa useita satoja ja niistä määrätyt rangaistukset vaihtelevat paljon, valiokunta totesi.

Esimerkiksi Ruotsissa on paljon laajempi lähdesuoja kuin Suomessa. Siellä viranomaisia on erikseen kielletty tutkimasta tiedon lähdettä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.