25.1.2010 12:52
TURKU. Turun joukkoliikennelautakunta katsoo oikeuskanslerille antamassaan selvityksessään, että sillä ei ole velvollisuutta ottaa bussien kylkiin mainoksia, joiden voi olettaa vaikuttavan kielteisesti joukkoliikenteen toimintaan tai ihmisten mielikuvaan siitä.
Oikeuskanslerille tehdyn kantelun mukaan joukkoliikennetoimiston hallintopäällikkö toimi lainvastaisesti ja syyllistyi kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisuuteen, kun hän ei suostunut ottamaan bussien kylkiin maksullista mainosta "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä".
Hallintopäällikkö ei valituksen mukaan suostunut hyväksymään mainokseen edes sanamuotoa "Uskomatonta kesää!".
Lopulta busseihin hyväksyttiin kuitenkin teksti "Iloitse elämästäsi kuin se olisi ainoasi. Koska se on."
Valittajan mukaan alkuperäisessä ehdotuksessa oli jopa sana tuskin, millä osoitettiin, ettei tarkoitus kampanjassa ollut ehdottomasti ja jyrkästi väittää uskontojen olevan väärässä.
Valittajaa loukkasi vielä sekin, että hallintopäällikkö oli sähköpostivastauksessaan toivottanut "korkeimman siunausta", mikä on erittäin loukkaavaa uskonnottomia kohtaan.
Turun joukkoliikennelautakunta katsoo joukkoliikennejohtajan antamassa vastauksessa, että mainos olisi loukannut osaa asiakkaista ja siten heikentänyt julkisen liikenteen käyttöä Turussa ja vähentänyt joukkoliikenteen lipputuloja.
Bussien kyljet eivät joukkoliikennejohtaja Sirpa Kortteen mukaan ole vapaata mainostilaa, jota kuka tahansa voi käyttää kuten haluaa.
Vapaa-ajattelijoiden bussimainoksista on ollut kiistaa myös Helsingissä ja Tampereella.
Sama alkuperäinen mainosehdotus kuin Turussa kiellettiin myös Tampereella, mutta hyväksyttiin Helsingissä.
Samantapaisia bussimainoksia ja kampanjoita on vapaa-ajattelijoiden mukaan ollut monissa EU:n jäsenvaltioissa ilman mitään sensuuria.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi