6.3.2010 9:14 | Päivitetty: 6.3.2010 22:20
Turku. Vuosien aikana notkumisistaan tunnetuksi tullut Turun Myllysilta uhkaa romahtaa Aurajokeen. Sillassa havaittiin lauantaiaamuna notkahdus, jonka syvyydeksi mitattiin illalla jo lähes metri, kun vielä aamulla painuma oli vain noin parikymmentä senttiä.
Silta on suljettu kaikelta liikenteeltä, myös jalankulkijoilta, ja sitä vartioidaan, etteivät uteliaat ihmiset pääse sillalle.
Silta notkahtaa edelleen koko ajan lisää noin sentin tunnissa, ja sen vajoamista seurataan jatkuvin mittauksin.
”Olemme ryhtyneet kaikkiin toimenpiteisiin siltä varalta, että jos silta romahtaa, niin ei tule enempää lisävahinkoja”, sanoo Turun rakennuttamispäällikkö Kimmo Laula.
”Kukaan ei osaa sanoa, miten paljon silta vielä painuu lisää ja missä vaiheessa se mahdollisesti putoaa Aurajokeen. Jos me edes tietäisimme, mistä notkahtaminen johtuu, niin asia olisi helpompi. Meille tulee maanantaina siltasuunnittelija paikalle, jolloin tilannetta arvioidaan”, sanoo Laula.
Turussa on sää lämmennyt vuorokauden sisällä kovista pakkasista nollan tienoille. Laula arvelee, että osasyy voi olla säässä, ”mutta kyllä sillat aina suunnitellaan siten, että liikuntasaumoissa otetaan tällaiset lämpötilanmuutokset huomioon”.
Sillan painumisen havaitsi aamulla ohikulkija, joka teki havainnostaan ilmoituksen hätäkeskukselle kello 6.44.
Aurajoen yli vuonna 1975 rakennettua Myllysiltaa kehuttiin aikoinaan ”Euroopan kauneimmaksi ja halvimmaksi”. Insinööritoimisto Eero Paloheimon ja Matti Ollilan suunnittelema
Sillan suunnitellut insinööritoimisto myönsi tehneensä sillan laskelmissa etumerkkivirheen ja otti osavastuun. Toimiston mielestä Turun kaupunki oli tehnyt sillan koekuormituksen aivan liian suurella kuormalla. Turun kaupunki ei katsonut kannattavaksi lähteä riitelemään mahdollisista korvauksista oikeuteen.
Laulan mukaan korjauksen jälkeen siltatarkastuksissa ei ole tehty havaintoja painumisista.
Siltaa ei Laulan mukaan todennäköisesti avata enää koskaan liikenteelle, vaan se puretaan ja tilalle rakennetaan uusi silta.
Kyseinen Aurajoen ylityskohta on pois liikenteestä ja käytöstä ainakin vuoden. Aurajoen yli kulkee viisi siltaa.
Myllysillan poistuminen sotkee pahasti Turun keskustan liikennettä, sillä sillan yli on kulkenut vuorokaudessa yli 20 000 autoa. Kaupungin liikennesuunnittelijat ovat tehneet koko lauantaipäivän uusia liikennesuunnitelmia.
Viereinen yksisuuntainen Martinsilta muutetaan todennäköisesti kaksisuuntaiseksi.
Valtuutettu: Romahdusvaarassa oleva silta testattiin liian isolla kuormalla 8.3.2010
Myllysillan sulkeminen ei johtanut suurruuhkiin Turussa 8.3.2010
Myllysillan alle hinataan proomut estämään sillan romahtaminen 7.3.2010
Turun Myllysilta vajosi sunnuntaina enää muutamia senttejä 7.3.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi