15.12.2009 6:00
Nuorten väkivaltaista käyttäytymistä ymmärretään liian pitkälle, sanoo Kelan tutkimusprofessori Raimo Raitasalo. Hänen mielestään väkivaltaa myös nimitetään väärin.
"Puhutaan koulukiusaamisesta, vaikka kyse on väkivallasta."
Raitasalo ei katso hyvällä väkivaltaisesti käyttäytyvien paapomista, jona hän pitää sitä, jos väkivaltaan syyllistynyttä ei rangaista.
"Rangaistus osoittaa, että käyttäytymisellä on rajat. Pelkkä rangaistus ei kuitenkaan käyttäytymishäiriössä riitä, vaan tarvitaan myös psykologista hoitoa."
Nuorten mielenterveysongelmat, kuten syömishäiriöt, masennus ja väkivaltainen käyttäytyminen, ovat yleisiä. Kela korvasi viime vuonna alle 30-vuotiaille yli 400 000 sairauspäivää mielenterveyden häiriöiden perusteella. Määrä oli 44 prosenttia suurempi kuin viisi vuotta sitten.
Mielenterveysongelmien ja käyttäytymishäiriöiden lisääntymisen taustalla tutkija näkee useita syitä. Vanhemmat ja kotiolot ovat ratkaisevia. Perheitten hyvinvoinnin ja kiinteyden heikentyminen synnyttää ongelmia.
"Lapselle luodaan ennen kouluikää turvallinen maailma ja yhteistyökyky", Raitasalo sanoo.
Varhaislapsuuden turvallinen perhe ja kotiolot auttavat myöhemmin, kun lapsi tulee murrosikään ja oma persoona muokkautuu.
14-vuotiaan tytön pahoinpitelyn suunnitelmallisuus selvitetään 15.12.2009
Mielipide 15.12.2009: Aikuiset pystyvät puuttumaan kiusaamiseen 15.12.2009
Lukiossa vain vähän yksinäisiä opiskelijoita 15.12.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi