17.1.2010 7:30
Suomalaiset liikkuvat, jotta olisivat terveempiä ja saisivat lisää voimaa. Parempi kunto auttaa jaksamaan töissä ja ihmissuhteissa. Matkustamisen ja kielten oppimisen taustalla taas on ajattelu, että samalla opitaan vierasta kulttuuria, paljastaa Jyväskylän yliopiston väitöstutkimus.
Työmäiset piirteet ovat siirtyneet harrastuksiin.
"On huolestuttavaa, jos tyytyväisyys elämään tulee tehokkuuden ja suorittamisen kautta. Vapaa-aika voi myös eriarvoistaa, sillä kaikilla ei ole ajankäytöllistä tai taloudellista mahdollisuutta tehokkaaseen harrastamiseen", pohtii tutkija Hanna Vehmas.
Tutkija haluaa herätellä tutkimuksellaan suomalaisia pohtimaan suhdettaan omaan ja muiden vapaa-aikaan.
Jos tehokkuus ja suorittaminen tuo aidosti mielihyvää, asiat ovat kohdallaan. Tutkijan aineistossa ilmeni kuitenkin, että vapaa-aika on vakavaa suorittamista.
Myös kesämökki on monelle suomalaiselle työleiri. Sen ylläpito rajoittaa muita elämänalueita ja ihmissuhteita.
Toisaalta väitöstutkimuksessa kävi ilmi, että vapaa-aika myös luo yhteisöllisyyttä. Harrastusten ihmissuhteet korvaavat pätkätöiden, repaleisen perhe-elämän ja sukulaisuussuhteiden höllentymistä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi