7.10.2008 10:00
Jukka Kulomaa Teloitettu totuus -kirjan lehdistötilaisuudessa. Taustalla Pasi Jaakkonen ja Tapio Nurminen.
Joukko oikeus- ja sotahistorian tutkijoita tyrmää tiistaiaamuna julkistetussa kirjassa yksityiskohtaisesti emeritusprofessori Heikki Ylikankaan väitteen ja arvion, että omat teloittivat tai ampuivat jatkosodan aikana kaikkiaan 250 suomalaista sotilaskarkuria, noin neljä kertaa enemmän kuin virallisiin tilastoihin kirjattiin.
Osa karkurien ja rintamalle palaamisesta kieltäytyneiden ampumisista oli laittomia, ne salattiin ja virallisia lukuja tietoisesti pienennettiin, Ylikangas katsoi viime syksynä julkaistussa, paljon huomiota saaneessa kirjassa Romahtaako rintama?
Tiistaina julkistettu artikkelikokoelma Teloitettu totuus – kesä 1944 on vastaveto Ylikankaan kirjalle.
Professori Ohto Manninen, filosofian maisteri Tapio Nurminen, sotahistorian dosentti Jukka Kulomaa, sotahistorian laitoksen johtaja Jarmo Nieminen ja oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedt todistelevat tuoreessa kirjassa joukolla, että Ylikankaan kirjassa on vääriä tulkintoja, virheellisiä käsityksiä, pelkkää spekulaatiota, "puhdasoppista huhtiniemeläisyyttä" sekä perättömiä ja pohjaa vaille olevia väitteitä.
Tohtori Lindstedt käy nimi nimeltä läpi Ylikankaan listaamat noin 90 teloitus- ja ampumistapausta ja kelpuuttaa niistä vain yhden uudeksi, aiemmin tuntemattomaksi karkurin ampumiseksi.
Näin Lindstedt päätyy siihen, että jatkosodan aikana menetti henkensä 62 karkuriksi tai kieltäytyjäksi luokiteltavaa suomalaissotilasta rintamaoloissa esimiehen tai vartiomiehen ampumana tai oikeuden päätöksen perusteella teloitettuna.
Ylikankaan 250 sotilaasta Lindstedt määrittelee heti 160 pelkäksi spekulaatioksi. Loput ovat aiemmin tunnettuja ja tilastoituja tapauksia, arvailuja, huhupuheita, siviilejä, kotiseudulla ammuttuja, eikä kahta Ylikankaan nimeämää ammuttua karkuria edes lainkaan ollut olemassa.
Pelkäksi todistamattomaksi spekulaatioksi tuomitaan myös Ylikankaan väite, että Henkilötäydennyskeskus 1:n "lisäelin" olisi kesällä 1944 Lappeenrannassa ampunut "joitakin kymmeniä" pidätettyjä, rintamalle palaamisesta kieltäytyneitä karkureita. Ylikangas arveli, että Taipalsaarelle tarinan mukaan haudatut 40 sotilasta olisivat juuri heitä. Hautaa ja väitettyjä vainajia ei ole löytynyt.
On kestämätöntä vedota siihen, että juuri omia arvioita tukevat tietolähteet on hävitetty, Lindstedt toteaa Ylikankaan tavasta todistaa teorioitaan.
Kaikkien teloitettujen nimet julki 7.10.2008
Ylikangas ei peru teloituslaskelmiaan 7.10.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi