torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Tutkimus: Henkinen väkivalta voi olla ruumiillista pahempaa

4.12.2008 20:12

Christian Westerback / HS

Tiina Lindholm väittelee perjantaina perheväkivallasta.

Tiina Lindholm väittelee perjantaina perheväkivallasta.

Perhesuhdeväkivalta ja sen tuoma kärsimys muuttavat kodin valheelliseksi, pahaksi ja rumaksi. Väkivallan siemen kylvetään usein jo lapsuudessa.

Vanhempien riitely muuttaa kodin ilmapiirin ahdistavaksi. Riidat tunkevat lasten unen läpi, ja mieli muistaa ahdistuksen ilmapiirin, väkivaltaisuus siirtyy seuraavaan sukupolveen.

Perjantaina väittelevä Tiina Lindholm lähestyy parisuhdeväkivaltaa kärsimyksen näkökulmasta ja etsii hoitomallia, jolla väkivallan synnyttämää kärsimystä ja häpeää voisi lievittää.

Lindholmin mukaan parisuhdeväkivaltaa on tutkittu naisiin kohdistuneena tekijä–uhri -asetelmana ja unohdettu, että miehetkin kärsivät.

Osa miehistä kärsii ja häpeää väkivaltaisuuttaan ja pelkää väkivallan tekojen toistuvan. Toisaalta miesten väkivaltamalli periytyy usein lapsuuden kodista. Se putkahtaa esiin, kun suhde on vahvistettu. Vallankäyttö muuttuu suhteessa mielivallaksi.

Lindholm puhuu sanan ja käden etiikasta. Loukkaamalla ja häpäisemällä parisuhteeseen viilletään syviä vaikeasti hoidettavia haavoja.

Hän huomauttaa, että viimeisen sanan kilvassa voittavat verbaaliakrobaatteina usein taitavat naiset, mutta osaavat miehetkin sanan säilää käyttää, vaikka turvautuvat usein lyömiseen.

Alistetun naisen on vaikea ymmärtää sitä, että sama käsi hyväilee ja lyö.

Henkinen väkivalta voi olla fyysistä tuhoisampaa. "Mustelma paranee, mutta mieli muistaa", Lindholm sanoo.

Väitöksen empiirisessä osassa haastateltiin kahta parisuhdeväkivaltaa kokenutta naista ja kahta väkivaltaa käyttänyttä miestä.

Perheessä tapahtuva väkivalta paljastuu useimmiten vasta vakavien pahoinpitelyjen tai turvakotiin hakeutumisten kautta.

Häpeä estää avunpyynnöt. Osa naisista on alistunut väkivaltaan, ja osa miehistä ei ymmärrä käyttäytyvänsä väkivaltaisesti. Väkivallan kierre on muuttunut arjeksi.

Väkivalta voi olla yli sukupolvien siirtynyt malli. "Eivät kaikki väkivaltaisessa kodissa kasvaneet jatka väkivaltaa omassa suhteessaan", Lindholm huomauttaa.

Tutkimuksen mukaan väkivalta voi olla ainoa keino tuoda sietämättömäksi muuttunut kärsimys esiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.