lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Tutkimus: Nuorten elämä on kiireistä ja stressaavaa

18.3.2009 10:00 | Päivitetty: 18.3.2009 10:13

Mikko Stig / LEHTIKUVA

Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvat abiturientit viettivät penkinpainajaisia helmikuussa. Ylioppilaskirjoitukset ovat yksi lisästressin aihe monelle jo ennestään stressaantuneelle nuorelle.

Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvat abiturientit viettivät penkinpainajaisia helmikuussa. Ylioppilaskirjoitukset ovat yksi lisästressin aihe monelle jo ennestään stressaantuneelle nuorelle.

Valtaosa Suomen nuorista kokee elämänsä kiireiseksi. Taloudellisen tiedotustoimiston teettämän tutkimuksen mukaan kolme neljästä nuoresta naisesta ja kaksi kolmesta nuoresta miehestä pitää elämäänsä kiireisenä ja stressaavana.

Nuoret tuntuvat myös pelkäävän työelämää. Nuorista miehistä vajaa kolmannes ja nuorista naisista vajaa puolet oli sitä mieltä, että työelämä on "pelottava paikka".

Nuorista yli puolet pelkää, etteivät he löydä töitä tulevaisuudessa. Melkein puolet nuorista on toisaalta huolissaan omasta jaksamisestaan tulevassa työelämässä.

Nuorista 77 prosenttia näkee Suomen tulevaisuuden valoisana. Peräti 85 prosenttia uskoo Suomen selviävän talouden taantumasta hyvin ja valtaosa vastaajista pitää median antamaa kuvaa Suomen taloudellisesta tilanteesta liian synkkänä.

Nuorten arvot ja elämä -tutkimukseen vastasi 1 080 nuorta, jotka ovat 15–21 -vuotiaita.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.