torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Tutkimus: Suomalaiset kovimpia laihduttajia

11.1.2010 10:35

Mikko Stig / lehtikuva

Naisista painoa oli yrittänyt pudottaa 89 prosenttia ja miehistä 77 prosenttia.

Naisista painoa oli yrittänyt pudottaa 89 prosenttia ja miehistä 77 prosenttia.

Suomalaiset ovat innokkaita laihduttajia, ilmenee Valittujen Palojen teettämästä kansainvälisestä tutkimuksesta.

Suomessa on selvityksen mukaan väkilukuun suhteutettuna enemmän laihduttajia kuin missään muussa tutkimuksen maassa. Yhteensä 83 prosenttia suomalaisvastaajista kertoo yrittäneensä pudottaa painoaan ainakin kerran.

Toiseksi innokkaimpia keventäjiä ovat hollantilaiset. Kolmannen sijan jakavat Australia ja Yhdysvallat.

Naiset ovat kaikissa tutkimusmaissa yrittäneet laihduttamista miehiä useammin. Suomessa sukupuolten ero laihdutusinnossa oli kuitenkin poikkeuksellisen pieni. Naisista painoa oli yrittänyt pudottaa 89 prosenttia ja miehistä 77 prosenttia.

Kaikkialla maailmassa yleisimmät laihdutussyyt ovat tutkimuksen perusteella terveys, hyvä olo ja ulkonäkö. Ulkonäkö ja itsetunnon paraneminen houkuttelevat etenkin naisia, kun miehille eniten merkitsevät terveyssyyt.

Synovate-tutkimuslaitos haastatteli tutkimusta varten yhteensä 16 000 ihmistä 16 maassa. Suomessa haastateltiin tuhatta ihmistä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Oletko yrittänyt joskus laihduttaa?

Valittujen Palojen kyselyn mukaan suomalaisnaisista painoa oli yrittänyt pudottaa 89 prosenttia ja miehistä 77 prosenttia.

Kyllä 68% Ei 32%

Vastanneita 7927

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.