lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Työnantajat suhtautuvat ristiriitaisesti alaistensa Facebook-käyttöön

31.10.2009 5:29

Antti Hämäläinen

Facebook on internetin tunnetuin sosiaalinen media.

Facebook on internetin tunnetuin sosiaalinen media.

Työnantajat eivät löydä yhteistä linjaa siihen, miten Facebookia ja muita verkon yhteisöpalveluja pitäisi työpaikoilla käyttää. Moni työpaikka kannustaa työntekijöitään palveluihin työnantajan edustajana. Osa työnantajista taas on kieltänyt palvelut kokonaan.

Esimerkiksi valtio valmistelee ohjeita, joilla halutaan kannustaa virkamiehiä verkkoon omalla nimellään.

Virkamiehet voisivat osallistua esimerkiksi keskusteluun lakien valmistelusta keskustelupalstoilla tai Facebookissa, ohjeita oikeusministeriössä valmisteleva neuvotteleva virkamies Sari Aalto-Matturi kertoo.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yritysturvallisuustoimiston päällikkö Kalevi Tiihonen näkee verkkoyhteisöissä voimavaroja.

"On paljon yrityksiä, joissa tämä nähdään myönteisenä, koska yrityksen profiili on sellainen, että henkilöt tulevat omalla osaamisellaan ulos."

Tämä voi johtaa siihen, että suomalaisten työ- ja vapaa-ajan roolit menevät yhä useammin sekaisin, arvioi sosiaalista mediaa Helsingin yliopistossa tutkiva yliopistonlehtori Janne Matikainen.

"On periaatteellinenkin kysymys, että olemmeko tavallaan aina työnantajan palveluksessa."

Aalto-Matturin mukaan tällainen roolien sekoittuminen on tullut esiin ongelmana sääntöjen valmistelussa.

Ohjeita Facebookin käyttöön laaditaan EK:n Tiihosen mukaan nyt monessa yrityksessä. Työnantajan arvostelua verkossa EK ei sinänsä vastusta.

"Voi kysyä, onko tämä se järkevin tapa. Mutta ei se tarkoita, ettei työnantajaa saisi arvostella."

Ylen mukaan Facebook-keskustelu olisi ollut osasyy ainakin yhteen irtisanomiseen Suomessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.