19.12.2006 21:21
Verottajan on peruttava miljoonien eurojen jälkiverot, jotka Lounais-Suomen verovirasto on mätkäissyt Turun telakalla työskennelleille komennusmiehille eli matkatyöläisille.
Näin esittää komennusmiesten matkakustannuksien verokohtelua selvitellyt työryhmä. Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd) asetti työryhmän kesäkuussa sen jälkeen, kun komennusmiehet olivat lakkoilleet ja osoittaneet mieltään verottajaa kohtaan.
Työryhmä luovuttaa loppuraporttinsa keskiviikkona.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan ryhmä esittää mittavia verohuojennuksia Turun telakan komennusmiehille.
Lounais-Suomen verovirasto on perinyt jälkikäteen sadoilta komennusmiehiltä kymmenientuhansien eurojen jälkiveroja alun perin verottomina maksetuista päivärahoista.
Esimerkiksi raisiolaiselta asentajalta peritään yli 70 000 euron jälkiveroja seitsemän vuoden ajalta.
Ryhmä esittää kaikkien matkakuluista ja päivärahoista mätkäistyjen jälkiverojen perumista niiltä komennusmiehiltä, joilla on ollut täysi syy luottaa Turun verottajan johdonmukaisuuteen.
Jos verottaja on ensin hyväksynyt maksetut matkakorvaukset verovapaiksi, työntekijän on voitava luottaa siihen, että linja pysyy.
Niiltäkin komennusmiehiltä, joilla tällaista "luottamussuojaa" ei ole, päivärahojen veroista huojennetaan 80 prosenttia sekä lisäksi kaikki jälkiverotuksen korotukset ja viivästyskorot.
Jälkiveroja on määrätty vuosilta 1997–2004. Työryhmän esittämät huojennukset ovat yhteensä noin kolme miljoonaa euroa.
Maksuun pantuja veroja ei siis tarvitsisi maksaa ja jo maksetut mätkyt saisi verottajalta takaisin.
Työryhmän päätös huojennuksista on samalla näpäytys Lounais-Suomen verovirastolle, joka ei ole toiminut hyvän hallintotavan mukaisesti.
Veroviraston olisi pitänyt kertoa verotarkastusten yhteydessä, että vastedes verottomuutta ei hyväksytä – ei vain lätkäistä jälkiveroja suoraan perintään.
Lisäksi työryhmä esittää, että vastaisuudessa komennusmiehet rinnastettaisiin "liikkuviin työntekijöihin", koska nykytilanne ei ole tasa-arvoinen.
Työryhmässä oli mukana myös verohallituksen edustajia, joten verottaja on sitoutunut suosituksiin.
Heinäluoma lupasi huojentaa komennusmiesten verotusta 20.12.2006
Verotyöryhmä: Komennusmiesten jälkiverojen perintä keskeytettävä 30.6.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi