sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Työryhmä: Kuntiin oma yksikkö tukemaan koulutusvalintoja

3.2.2009 9:00

Kuntiin tulisi perustaa koulutus- ja tietopalveluita tarjoava ohjausyksikkö, joka tukisi pitkiä työuria, auttaisi löytämään tarkoituksenmukaiset koulutusvaihtoehdot läpi elämänkaaren ja vähentäisi useampikertaista koulutusta.

Ehdotus sisältyy Suomen kuntaliiton tilaamaan selvitykseen, jonka ovat laatineet Lohjan kaupunginjohtaja Simo Juva, Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriasioiden johtaja Anneli Kangasvieri ja Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja Jouni Välijärvi.

Ohjausyksikön palvelut maksaisi valtio, ja käyttäjälle ne olisivat maksuttomia. Yksikkö voisi tuottaa maksupalveluna muun muassa yrityksille henkilöstökoulutuksen suunnitelmia.

Kolmen asiantuntijan raportissa perätään peruskoulun tuntijakoon ja opetussuunnitelmiin lisää joustoa.

Toisen asteen eli lukion ja ammattikoulun tulisi tarjota opintoja myös aikuisille. Täyden palvelun lukioiden ylläpito nykyisessä laajuudessa ei työryhmän mukana ole enää mahdollista, vaan vastuita tulee jakaa.

Kuntien roolia koulutuksessa Kuntaliiton tilaamassa selvityksessä korostetaan, mutta lisää muita kuin lakiin perustuvia velvoitteita ei haluta lisää.

Lukuisat esimerkit osoittavat raportin mukaan, että valtionhallinto on korvannut vähentynyttä normiohjausta ja rahoituksen korvamerkintää erilaisilla suosituksilla, hankeohjauksella ja tuloksellisuusrahoituksella.

Valtion kannalta ne kuluttavat tuntuvasti hallintovaroja verrattuna ohjausvaikutukseen, asiantuntijat moittivat.

Kuntien kannalta ne merkitsevät epävarmuutta rahoituksen jatkuvuudesta, lisäävät työtä ja edellyttävät lobbaustoimintaa.

Valmisteilla olevat peruskoulun laatusuositukset ovat esimerkki uusista ohjausmuodoista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.