3.6.2010 13:45 | Päivitetty: 3.6.2010 13:54
Alkoholimainokset jäävät Suomessa ennalleen, jos asiaa pohtineen työryhmän kanta jää voimaa.
Mainonnan rajoituksia pohtineen sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän enemmistö on sitä mieltä, ettei mainontaa tarvitse lasten ja nuorten juomisen vuoksi rajoittaa.
Työryhmässä oli esillä alkoholimainosten rajaaminen vain tuotetietoihin.
Tämä tarkoittaisi, että mainoksissa saisi näyttää esimerkiksi vain kuvan tuotteesta, ei vaikkapa juhlivia ihmisiä.
Äänestystulos merkitsee panimoteollisuuden linjan voittoa.
Ministeriö kutsui ryhmään jäsenet niin, että se jakautui selvästi kahtia rajoituksia vastustaneeseen teollisuuteen ja niitä kannattaneisiin terveysviranomaisiin.
Osa ryhmän jäsenistä jättää äänestystuloksesta eriävän mielipiteen.
Esimerkiksi A-Klinikkasäätiö ja alkoholiasioita valvova Valvira ovat ajaneet rajoituksia mainontaan.
Ryhmälle esitettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella laadittu tutkimuskatsaus, jonka mukaan mainonnan rajoitukset vähentävät nuorten juomista.
Maanantaina julkistetun terveysjärjestöjen teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista olisi valmiita rajoittamaan alkoholin mielikuvamainontaa.
Eduskunnassa kiinnostusta uusiin rajoituksiin on ollut myös hallituspuolueissa. Alkoholin mielikuvamainonta on kielletty Ranskassa ja Ruotsissa.
Työryhmän enemmistön mukaan nuorten juomista voisi vähentää esimerkiksi vaikuttamalla vanhempiin ja tehostamalla alaikäisten alkoholijuomien hallussapitokiellon valvontaa.
Työryhmän piti myös selvittää, miten vuoden 2008 voimaan tulleet alkoholin markkinoinnin rajoitukset ovat vaikuttaneet.
Tuolloin alkoholin TV-mainonta kiellettiin kello 7–21 ja rajoituksia tuli myös elokuvateattereihin.
Työryhmän mukaan rajoituksia noudatetaan kattavasti ja ne ovat jossakin määrin vähentäneet lasten ja nuorten altistumista alkoholimainonnalle.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi