Julkaistu: 6.11.2008 lehdessä osastolla Kotimaa
Hallitus on perustanut Sata-komitean valmistelemaan sosiaaliturvan
kokonaisuudistusta.
Uudistuksen tavoitteena on muuttaa sosiaaliturvaa työntekoon
kannustavaksi ja lyhentää työttömyysjaksoja.
Komitea etsii yhden luukun periaatetta. Monimutkainen tukiviidakko
on selkeytettävä ja kansalaisille taattava nopeampi etuuksien
viranomaiskäsittely.
Sosiaaliturvan uudistamiskomitea (Sata) on Helsingin Sanomien
tietojen mukaan uudistamassa työttömyysturvaa kovalla kädellä.
Työttömyysturvan rakennetta aiotaan muuttaa niin, että se kannustaa etsimään työtä. Tämän vuoksi työttömän työttömyysturva jaetaan työnhakukausiin ja niin sanottuihin aktivointikausiin.
Työnhakukausien yhteenlaskettu pituus voisi olla yksi vuosi, mikä tarkoittaisi äärimmillään sitä, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan pituus puolittuisi nykyisestä. Nyt ansioturvaa saa 500 arkipäivältä eli kahdelta vuodelta.
Sata-komiteassa valmistellun esityksen mukaan työttömiä kannustettaisiin etsimään aktiivisesti myös työvoimakoulutusta. Aktiivitoimenpiteiden aikana maksettava tuki olisi parempi kuin työnhakutuki.
Epäilijät näkevät esityksessä työttömyysturvan heikennyksen, jos aktivointitoimille ei anneta takuuta.
Jos työtön saa vastedes enää vuoden ajan ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja tämän jälkeen hänelle voidaan osoittaa aktiivitoimia vain lyhyiksi jaksoiksi, hänen turvansa heikkenee. Syrjäseuduilla voi olla vaikea keksiä työllistämistoimia koko ajaksi.
Sata-komiteassa aiotaan myös vähentää ansiosidonnaisen työttömyysturvan korvaustasoja kahteen. Lisäksi työelämästä poistumisen ikäraja nousisi 60 vuoteen.
Edelleen suunnitelmissa on työttömyysturvan työssäoloehdon pidentäminen. Pitää siis olla nykyistä pitempi työhistoria ennen kuin saa tukea.
Puheenjohtaja Markku Lehto on jättänyt esityksensä komitean ruodittavaksi. Ammattiyhdistysliikkeen näkökulmasta työttömyysturvan heikennykset vaarantavat mietinnön yksimielisyyden.
Alustaviin ehdotuksiin sisältyy keskustapuolueen ehdottama 650 euron takuueläke, joka kohdistuisi pelkän kansaneläkkeen saajille ja äärimmäisen pientä työeläkettä nauttiville. Komitea haluaa keskittää perusturvan jaon Kelalle eli Kela alkaisi maksaa niin sanottua tulotakuuta.
Kokoomus haluaa sosiaaliturvaan kannustavia elementtejä, keskusta kannattaa perusturvan parantamista. Työmarkkinajärjestöt korostavat palkansaajien ansioturvaa, koska he osallistuvat sen rahoitukseenkin.
Komiteassa esitetyssä mallissa valtio tukisi pelkkää perusturvaa saavia työttömiä enemmän kuin työttömyyskassaan kuuluvia. Ammattiyhdistysliikkeen mielestä valtion on tuettava kaikkia työttömiä tasapuolisesti.
Työttömyysturvan tasokorotukset eivät ole olleet komiteassa vakavasti edes keskusteluissa. Indeksikorotuksistakaan ei ole yksimielisyyttä.
Työnantajat haluavat päin vastoin ansiosidonnaiseen toimeentuloturvaan heikennyksiä, koska työnantajat maksavatkin siitä eniten.
Komiteassa sinkoilevien esitysten kustannuslaskenta laahaa jäljessä.
Poliittisten kiistojen vuoksi vain muutamasta uudistuksesta on toistaiseksi päästy sovintoon.
Onko työttömyysturva nykyisin riittävä? 6.11.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi