28.4.2010 3:00
Oulun ammattiopistossa opiskeleva Tiina Väänänen osallistui Taitaja-kisoihin.
Oulu. Tytöt ovat löytäneet maalaus- ja pintakäsittelyalan. Tyttöjen tunku maalareiksi on jo niin suuri, että pojat eivät pääse pintakäsittelylinjalle ammattikouluun. Tytöt täyttävät hyvän keskiarvon avulla ammattikoulujen suosikkilinjat.
"Television erilaiset sisustusohjelmat houkuttelevat tyttöjä opiskelemaan pintakäsittelyä. Monissa ammattikouluissa pintakäsittelylinjalle on vaikeampi päästä kuin lukioon. Suosituimmat linjat täyttyvät näin ahkerista tytöistä", kertoo opinto-ohjaaja Veikko Tervonen Savon ammatti- ja aikuisopistosta Kuopiosta.
Käsistään kätevät, mutta seiskan keskiarvon todistukseensa saaneet pojat eivät pääsekään ammattikouluun, sillä trendiammateista unelmoivat hyvän keskiarvon työt täyttävät paikat.
Esimerkiksi tänä kevään Oulun ammattiopistosta valmistuu 20 maalaria, joista 17 on tyttöjä. Koko Oulun seudun 75 pintakäsittelyalan opiskelijoista 51 on tyttöjä. Tyttövalta on pintakäsittelylinjoilla lähes koko maassa.
"Minullakin oli yli kahdeksan keskiarvo ja olisin päässyt helposti lukioon", kertoo Oulun seudun ammattiopistossa maalariksi opiskeleva Tiina Väänänen. Hän on yksi tänä keväänä valmistuvista.
Väänänen osallistui tiistaina alkaneisiin valtakunnallisiin Taitaja-kisoihin Oulussa maalamalla ja pakkeloimalla seiniä. Työtä seurasi useita tuomareita, jotka merkitsivät työsuoritukset ja työhön käytetyn ajan ylös.
"Tyttöjen määrä on kasvanut myös maalaustöissä. Valitettavasti kaikki eivät hakeudu alan hommiin. Takavuosina naisia ei juuri näkynyt maalaustöissä", sanoo yksi kilpailun tuomareista, Matti Launonen Oulun maalariyhdistyksestä.
Kilpailussa ammattikoululaiset ja yläasteen oppilaat ratkovat 45 ammattialan suomenmestaruudet.
Oulun ammattiopistossa tyttöjen ylivaltaa yritettiin horjuttaa järjestämällä pintakäsittelylinjalle pääsykokeet.
"Valitettavasti hyvän keskiarvon tyttöjä oli tulossa niin paljon, että he täyttivät pääsykoepaikatkin", opintoasiansihteeri Kaisu Sassi Oulun seudun ammattiopistosta kertoo.
Etenkin koristemaalaus- ja kultaus kiehtovat Sassin mukaan tyttöjä.
Monilla muillakin linjoilla opiskelijoita olisi tulossa enemmän kuin on paikkoja. Ammattikoulu on koko maassa ohittanut suosiossa lukion. Esimerkiksi Oulun seudulla yhtä ammattikoulupaikkaa varten oli tänä keväänä 2,12 hakijaa, kun yhtä lukiopaikkaa kohti oli 1,11 hakijaa.
Takana ovat ajat, jolloin amiksia pidettiin tyhminä mopopoikina tai karvanoppa-autojen rassaajina.
"Hyvä esimerkki on muurauksen maailmamestaruuden Taitaja-kisoissa Kanadassa voittanut Ville Rämö. Hän on nyt töissä YIT:llä Kuopiossa. Hän tuli ammattikouluun yli kahdeksan keskiarvolla. Myös työantajat arvostavat Taitaja-kisojen palkintoja", Savon koulutuskuntayhtymän projektipäällikkö Heikki Makkonen sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi