30.8.2007 18:21 | Päivitetty: 31.8.2007 0:14
Ulkomaalaisvirasto päättänee tänään, saako iranilainen turvapaikanhakija Naze Aghai jäädä Suomeen vai käännytetäänkö hänet kotimaahansa. Kurdinainen on jo aiemmin saanut yhden käännytyspäätöksen.
"Olemme vakuuttuneita, että palauttaminen merkitsisi hänelle samaa kuin kuolemantuomion antaminen", Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen sanoi torstaina.
Lehikoinen ja Turun naiskeskuksen toiminnanjohtaja Raija Ala-Lipasti kertoivat Aghain tilanteesta tiedotustilaisuudessa Helsingissä. Ala-Lipastin mukaan Aghai on valtuuttanut heidät ajamaan asiaansa.
Tiedotustilaisuuteen osallistunut iranilaisnainen Kwestan Homil arveli, että Aghai saattaisi olla kotiseudullaan entistä suuremmassa vaarassa, koska hän haki apua muslimina kristityiltä.
Kirkkoherra Lehikoinen huomautti, että Aghaista on muodostunut ennakkotapaus, kuinka viranomaiset ja kirkko voivat yhdessä käsitellä turvapaikanhakijoiden asioita.
Aghai on tiettävästi ensimmäinen turvapaikanhakija, jolle kirkko on tarjonnut suojan ekumeenisen neuvoston laatiman Kirkko turvapaikkana -ohjeistuksen perusteella.
Lehikoinen kertoo, että seurakunta on saanut monenlaista palautetta toimistaan. Uusnatsit liimasivat kirkon oveen julisteen, jossa kirkko julistettiin suomalaisvihamieliseksi.
"Jos Naze palautetaan takaisin, silloin voi todeta, että Kirkko turvapaikkana on turha opas", Lehikoinen sanoo.
Hänen mukaansa kirkko ei tällöin voisi toimia avoimesti viranomaisten kanssa turvapaikka-asioissa. Samoilla linjoilla on kristillisdemokraattien puoluesihteeri Sari Essayah.
Hänen mukaansa käännytys johtaisi tilanteeseen, jossa suomalaiset kristityt alkavat piilottaa käännytettyjä eivätkä pyri yhteistyöhön viranomaisten kanssa.
"Naze Aghain kohtelu on siis enemmän kuin yksittäistapaus ja antaa suuntaa koko käytännölle", Essayah sanoo.
Naze Aghai haki turvaa Mikaelin seurakunnasta kesäkuussa. Seurakunta tarjosi hänelle majoituksen ja muun ylläpidon. Nainen jätti uuden turvapaikkahakemuksen kesällä. Hän oli aiemmin saanut kielteisen päätöksen hakemukseensa. Helsingin hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus eivät muuttaneet päätöstä.
Poliisi otti etsintäkuulutetun naisen kiinni viime viikolla ja vei hänet Metsälän säilöönottokeskukseen Helsingissä.
Ulkomaalaisviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo vahvisti torstaina, että Aghain kohtalo ratkeaa todennäköisesti perjantaina.
Uvi ei voi kertoa päätöksensä sisältöä salassapitovelvollisuutensa vuoksi, mutta Repo arveli Naze Aghain tukijoukkojen tiedottavan ratkaisusta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
|