lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Useimmat välttävät ruoka-aineita turhaan

30.10.2008 11:17

Suurin osa allergiaepäilyn vuoksi noudatettavista ruokavalioista on turhia, kertoo Allergia- ja astmaliitto. Liiton mukaan allergia löytyy altistuskokeissa vain joka kymmenenneltä erikoisruokavaliota noudattavalta.

Epäiltyjen ruoka-allergioiden määrä on kaksinkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa. Lapsista 20–30 prosenttia ja aikuisista parikymmentä prosenttia välttää jotakin ruokaa oletetun allergian takia.

Allergianeuvoja Anne Vuorenmaan mukaan turha ruokien välttäminen yksipuolistaa ruokavaliota. Se voi johtaa myös herkkyyden lisääntymiseen ja vakaviin allergiareaktioihin.

Äkillisten allergiareaktioiden vaaraa voidaan vähentää siedätyshoidolla. Vakavia oireita saaneen siedätyksen tulee kuitenkin tapahtua erikoislääkärin valvonnassa. Esimerkiksi asianmukaisesti toteutettu maitosiedätys onnistuu lähes yhdeksällä kymmenestä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.