27.12.2008 0:45
Ilotulitusraketteija ei saa enää ampua Kauppatorilla eikä monessa muussakaan paikassa.
Uudenvuoden ilotulitteiden aiheuttamat harmit ovat lisääntyneet samassa tahdissa juhlinnan kanssa. Sisäministeriön pelastusosaston keräämien pelastustoimen tehtäväilmoitusten mukaan ilotulitteet aiheuttivat viime uutenavuonna jo 34 prosenttia kaikista tulipaloista.
Suurin osa ilotulitteiden aiheuttamista tulipaloista jäi vahingoiltaan pieniksi, mutta joukkoon mahtuu vakaviakin tulipaloja. Yli puolet ilotulitteiden aiheuttamista tulipaloista syttyi kuudessa isossa kaupungissa: Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Tampereella, Turussa ja Lahdessa.
Tulipalojen lisäksi ilotulitteista aiheutui viime uutenavuonna ainakin 30 lääkärinhoitoa vaatinutta silmävammaa.
Sisäministeriön pelastusosaston onnettomuuksien ehkäisyn osaston päällikkö Hannu Olamo sanoo, että jos ilotulitusten vaarallisuutta ajatellaan vain pelastustoimen kannalta, vapaat ilotulitukset olisi kiellettävä uutenavuonna kokonaan.
"Sellainen täyskielto ei tietenkään ole mahdollinen, eikä meillä ole siihen valtuuksiakaan. Kyse on kuitenkin vaarallisista laitteista, ja tilastot puhuvat ikävää kieltään", Olamo huomauttaa.
Ilotulitusten paikallisista rajoituksista päättävät maakuntien pelastusjohtajat. Nyt kieltoja on annettu entistä enemmän: rajoituksia on lähes 20 paikkakunnalla. Uusina kuntina ilotulituksia ovat kieltäneet keskustoissaan ja lähiöidensä toreilla esimerkiksi Helsinki ja Joensuu.
Uudenvuoden ilotulituskauppa alkaa jälleen lauantaina. Uudeksivuodeksi myydään marketeissa sekä rauta- ja urheilukaupoissa jopa kymmeniä miljoonia kappaleita erilaisia raketteja ja sähikäisiä.
Rakettikauppa alkaa lauantaina 26.12.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi