lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Uusi halpalentoyhtiö aloittaa lennot Helsingistä

11.2.2010 10:42

Jakob Jörgensen / Polfoto

Norwegian-halpalentoyhtiön kone Kastrupin lentokentällä Tanskassa.

Norwegian-halpalentoyhtiön kone Kastrupin lentokentällä Tanskassa.

Suomen markkinoille tulee jälleen uusi halpalentoyhtiö. Norjalainen Norwegian kertoi torstaina aloittavansa huhtikuun lopulla lennot Helsingistä Osloon ja Tukholmaan. Yhtiö aikoo lentää kumpaakin reittiä arkisin kahdesti päivässä. Vuoroja on myös viikonloppuisin.

Norwegian on Euroopan neljänneksi suurin halpalentoyhtiö ja yksi harvoista, jonka toiminta on ollut kannattavaa. Yhtiö kuittasi viime vuonna verojen jälkeen 446 miljoonan Norjan kruunun eli noin 55 miljoonan euron nettotuloksen.

Norwegianin mukaan suorat Helsingin-lennot ovat osa strategiaa, jolla se pyrkii vakiinnuttamaan asemansa pohjoismaisilla lentomarkkinoilla. Osloon ja Tukholmaan liikennöivät Helsingistä ennestään Blue1, Finnair ja SAS.

Noin 220 reittiä 95 kohteeseen liikennöivä Norwegian kertoo kuljettaneensa viime vuonna lähes 11 miljoonaa matkustajaa. Yhtiöllä on 46 lentokonetta ja 1 600 työntekijää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.