23.4.2008 5:05
Miten eri kulttuureista tulevien ihmisten välisiä kahnauksia voidaan ratkaista, kun suomalaisessa arjessa yhä useammin kohtaavat eritaustaiset ihmiset? Tätä selvittämään sisäministeriö on julkaissut uuden opaskirjan.
Mai Salmenkankaan ja Elina Ekholmin kirjoittama opas on ensimmäinen asiaa käsittelevä kirja Suomessa. Siinä kerrotaan "arjen etnisisten konfliktien" ratkaisemisesta kouluissa, perhe-elämässä, työssä, naapurustossa ja yhteiskunnan palveluissa.
"Jotta Suomeen syntyisi toimiva monietninen yhteiskunta, tarvitaan kykyä käsitellä esiin nousevia ristiriitoja", Puhumalla paras -niminen kirja toteaa.
Salmenkankaan mukaan on olennaista, että myös monikulttuurisuuden ongelmia nostetaan esiin. Harvoin ne ratkeavat itsestään.
"Pitäisi puhua pienistä ristiriitojen siemenistä, ennen kuin ne ovat valtavia möykkyjä", hän sanoo.
Samalla hän haluaa kyseenalaistaa eritaustaisten ihmisten kiistojen selittämisen pelkästään kulttuurilla. Ihmiset ovat yksilöitä. Samasta taustasta tulevilla voi olla hyvin erilaiset tulkinnat kulttuuristaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi