25.8.2009 9:27
Lukioiden resurssit eivät näytä vaikuttavan opiskelijoiden suoritustasoon ylioppilaskirjoituksissa.
Ylioppilaskirjoituksissa parhaiten menestyneet lukiot eivät olekaan niin hyviä, kun arvosanojen arvioinnissa otetaan huomioon oppilaan aiempi peruskoulumenestys ja perhetausta. Valtaosa parhaiten menestyneitä lukioista putoaa silloin keskinkertaisten joukkoon. Tämä käy ilmi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ekonomistin Tanja Kirjavaisen lukioiden tehokkuutta tarkastelevasta väitöskirjasta.
Tärkein yksittäinen tekijä, joka selittää opiskelijoiden menestystä ylioppilaskirjoituksissa, on väitöskirjan mukaan oppilaan peruskoulumenestys. Myös perhetaustalla ja vanhempien koulutuksella on voimakas vaikutus, mikä tuntuu aiemmassakin koulumenestyksessä.
Lukioiden resurssit eivät sen sijaan näytä vaikuttavan opiskelijoiden suoritustasoon ylioppilaskirjoituksissa. Tulosten mukaan edes 1990-luvun lama ei vaikuttanut ylioppilaskirjoitusten arvosanoihin, vaikka se vähensi lukioiden resursseja.
Tehokkaille lukioille on tutkimuksen mukaan tyypillistä muun muassa se, että opettajien ja rehtorin asenne on huolehtiva ja henkilöstön väliset suhteet hyvät.
Kirjavaisen väitöskirja tarkastetaan tänään Helsingin kauppakorkeakoulussa. Tutkimuksen aineistona olivat lähes kaikki Suomen lukiot vuosina 1990–2004.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi