keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Väitös: Ylipainoisilla lapsilla muita selvästi huonompi kunto

6.1.2008 7:15

Jyväskylä. Jo lievästi ylipainoiset lapset saavuttavat selvästi huonompia urheilutuloksia kuin hoikat ikätoverinsa. Jyväskylän yliopistossa laaditussa väitöstutkimuksessa käy ilmi, että tuloserot ovat nähtävissä jo viisivuotiaana. Erot vahvistuvat iän myötä.

Tutkimuksen hyväkuntoisimmat lapset juoksivat 10 metrin matkan lähes puolet nopeammin kuin heikommat ikätoverinsa ja hyppäsivät vauhditonta pituutta jopa viisi kertaa pitemmälle.

Tutkimuksen laatineen terveystieteiden maisteri Titta Halmeen mukaan lasten väliset tasoerot olisi tärkeää huomioida liikuntaa järjestettäessä.

"Lapset ovat varsin tarkkanäköisiä ja vertailevat omia kykyjään kavereiden kykyihin. Muita hitaammin juokseva lapsi voi jäädä toisten lasten leikkien ulkopuolelle ja saada kolhuja itsetuntoonsa", Halme sanoo.

Halmeen mukaan ylipainoiset lapset, joilla on muita heikompi kunto, ovat erityisen alttiita omaksumaan liikunnallisesti passiivisen elämäntavan. He pyrkivät keskittymään toimintoihin, joissa heidän heikko kuntonsa ei näy. Heikko kunto voi rajoittaa myös lapsen mahdollisuuksia harjoittaa sosiaalisia taitojaan.

Halme tutki väitöskirjassaan 3-8-vuotiaiden lasten lihasvoimaa, nopeutta ja joustavuutta. Väitöskirja tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa lauantaina 12. tammikuuta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.