24.9.2008 7:58 | Päivitetty: 24.9.2008 10:49
Väkivaltarikollisuuden tutkija Martti Lehti Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta ei yllättynyt Kauhajoen kouluammuskelusta. Hän ei uskonut Jokelan tapauksen jäävän lajissaan viimeiseksi.
"Se yllätti, että seuraava tuli näin pian. On myös todennäköistä, että yrittäjiä tulee lisää", Lehti sanoo.
Samaa mieltä on Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen. "Olen näissä asioissa peruspessimisti. Ounastelen, että tämä ei jää tähän", hän sanoo Uutispäivä Demarissa.
"Kataisen (valtiovarainministeri Jyrki Katainen) ja kumppanien kannattaisi miettiä,onko tärkeämpää maksaa valtion velkaa pois vai olisiko sittenkin syytä sijoittaa kansan terveydenhoitoon, Suhonen sanoo.
Vastaavien tekojen estäminen on Lehden mukaan hyvin haastavaa erityisesti siksi, että ainakin Jokelan tapauksessa tekijä oli taustaltaan erilainen kuin suurin osa suomalaisista väkivaltarikoksiin syyllistyvistä nuorista miehistä.
"Useimmiten he ovat oirehtineet lapsuudesta saakka ja olleet aiemmin tekemisissä poliisin kanssa, mutta näissä tapauksissa tekijät ovat olleet nuhteettomia."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi