torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

VR:n johto erosi vaunukiistan vuoksi

21.10.2008 14:30 | Päivitetty: 21.10.2008 21:39

hannes heikura / hs

VR:n pääjohtaja Henri Kuitunen (vas.) ja hallituksen puheenjohtaja Antti Lagerroos kertoivat erostaan tiedotusvälineille.

VR:n pääjohtaja Henri Kuitunen (vas.) ja hallituksen puheenjohtaja Antti Lagerroos kertoivat erostaan tiedotusvälineille.

Valtion suunnitelmat kiirehtiä VR:n kalustohankintoja aluepoliittisista syistä johtivat tiistaina dramaattiseen myllerrykseen yhtiön johdossa. VR:n pääjohtaja Henri Kuitunen ja VR-konsernin hallituksen puheenjohtaja Antti Lagerroos ilmoittivat tiistaina yllättäen eroavansa tehtävistään. Molemmat kiistävät, että heidät olisi erotettu.

Ratkaisun taustalla vaikuttaa yhtiön omistajan eli valtion halu aikaistaa sinisten matkustajavaunujen uusimista kainuulaisten työpaikkojen turvaamiseksi.

Yhtiön johto halusi pysyä itse laatimassaan aikataulussa.

Kiista päättyi VR:n johdon tappioon. Valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Jyri Häkämiehen (kok) mukaan kalustohankintojen uudesta aikataulusta tiedotettaneen jotain jo lähipäivinä.

Ministeri Häkämies ja liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk) vahvistivat, että johtajien eroilmoitukset johtuivat juuri tästä näkemyserosta.

Kuitunen ja Lagerroos kertoivat tiedotustilaisuudessaan, että kumpikin teki eroamispäätöksensä itse eikä kummankaan eroon ole mitään yksittäistä syytä. Miehet kuitenkin myönsivät, etteivät he kannata valtion ajamaa VR:n hankintaohjelman kiirehtimistä.

Häkämies piti johtajien eropäätöstä valitettavana. Häkämiehen mukaan molemmat tekivät hyvää työtä ja heillä oli valtio-omistajan täysi luottamus.

”Olen hämmästynyt, että nyt ollaan tässä tilanteessa”, sanoi puolestaan Vehviläinen.

Vehviläisen mukaan pääsyy oli se, että ostoliikenteen laatua halutaan parantaa. Tällaista ostoliikennettä ovat erimerkiksi yöjunat Kemijärvelle. Keskusteluissa VR:n kanssa oli esillä myös vaunuja valmistavan Transtech-yhtiön huono taloudellinen tilanne ja lomautusuhka tehtaalla. Se sijaitsee Otanmäessä Kainuussa.

Talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa on ollut esillä, että VR aikaistaisi kalustohankintojaan Transtechin tilanteen helpottamiseksi. Tilauspulasta kärsivän tehtaan vaikeudet ovat uusi isku Kainuulle, joka kärsii jo Kemijärven sellutehtaan ja Kajaanin paperitehtaan lopettamisesta.

Ministerivaliokuntaan kuuluvat Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, Mauri Pekkarinen, Mari Kiviniemi, Stefan Wallin, Jyri Häkämies, Jan Vapaavuori ja Tarja Cronberg.

Myös suunnitelmat VR Rata Oy:n ja liikenteenohjauksen erottamisesta omiksi yhtiöikseen ovat tietävästi synnyttäneet kitkaa valtio-omistajan ja VR:n johdon välille.

Kohu VR:n johtokaksikon eroista alkoi iltapäivällä, kun VR lähetti tiedotteen asiasta. Tiedotteessa sanottiin, että Kuitusen ja Lagerroosin suhteet VR:n johtoon, VR:n hallitukseen ja hallintoneuvostoon sekä ministeri Häkämieheen ovat olleet erinomaiset. Sen sijaan VR:n toiminnan kannalta tärkeä liikenneministeriö tai liikenneministeri Vehviläinen eivät listalla olleet.

Tiedotteessa hallituksen puheenjohtaja Lagerroos moitti konsernin hallituksen vaikutusmahdollisuuksia ja ilmoitti eronsa syyksi, että "konsernin hallituksella on liian vähäiset vaikutusmahdollisuudet yhtiön kannalta keskeisiin päätöksiin".

Lagerroos aloitti hallituksessa puheenjohtajana vasta viime keväänä.

Kuitunen puolestaan totesi tiedotteessa, että "VR:n kehittämisessä päättyy nyt yksi vaihe."

Kuitunen jatkaa konsernin toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi nykyisessä tehtävässään huhtikuun loppupuolelle asti, jolloin myös hänen työsopimuksensa päättyy. Kuitunen on johtanut VR:ää 12 vuotta ja työskennellyt konsernissa yli 25 vuotta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.