torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Vaalivuosi toi vyöryn talousarvioaloitteita

22.9.2006 13:50

Vaalivuoden tulo innosti kansanedustajat tekemään runsaasti muutosehdotuksia valtion ensi vuoden budjettiesitykseen. Talousarvioaloitteita oli koossa peräti 1 579, kun niiden jättöaika päättyi perjantaina puoliltapäivin.

Näin paljon talousarvioaloitteita ei ole jätetty vuosikausiin. 1 500 aloitteen raja meni rikki viimeksi vaalisyksynä 2002. Viime vuonna talousarvioaloitteita jätettiin 1 280. 

Kokoomuslaiset jättivät nyt 383, keskustalaiset 346, vasemmistoliittolaiset 258, sosiaalidemokraatit 254, kristillisdemokraatit 118, vihreät 99, perussuomalaiset 76 ja ruotsalaiset 45 aloitetta. Eniten aloitteita, 105, teki Esa Lahtela (sd).

Kansanedustajien aloitteessa esitetään yleensä lisäystä ja joskus myös vähennystä johonkin yksittäiseen määrärahaan, tai kokonaan uutta määrärahaa esimerkiksi johonkin edustajan vaalipiirille tärkeään hankkeeseen.

Talousarvioaloitteet lähtevät eduskunnan valtiovarainvaliokunnan käsittelyyn yhdessä hallituksen budjettiesityksen kanssa. On hyvin harvinaista, että talousarvioaloite johtaa muutoksiin budjetissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.