lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Vaikeavammaiset vaativat subjektiivista oikeutta henkilökohtaiseen avustajaan

6.12.2007 13:20

Tuuli vihmoi kylmää vettä Helsingin Senaatintorille kokoontuneiden vaikeavammaisten, heidän julisteidensa ja suomenlippujensa päälle. Päättäjiltä mielenosoittajat toivoivat muutakin kuin kylmää vettä niskaan.

Merja Heikkonen ja hänen opaskoiransa Duno kamppailivat tuulta vastaan pitääkseen leveän plakaatin pystyssä.

Dunon turkki ja Heikkosen ulkoilupuku kastuivat perusteellisesti.

"Sillä on vasta ensimmäinen työviikko menossa, ja se on ollut jo ministerin luona ja nyt mielenosoituksessa", Heikkonen viittaa nuoreen opaskoiraansa.

Heikkonen on Näkövammaisten keskusliiton järjestöjohtaja ja Suomen Vammaisfoorumin puheenjohtaja.

Hän muistuttaa, että henkilökohtainen avustaja on vammaispalvelulain mukainen tukimuoto, mutta ei subjektiivinen oikeus. Sellaiseksi vammaisjärjestöt sen haluavat.

"Kunnilla ei ole lakisääteistä pakkoa järjestää henkilökohtaista avustajaa vaikeavammaisille, vaikka jo kolme hallitusta on luvannut järjestää asian. Oliskohan tämä se hallitus?"

Suomessa on noin 10 000–15 000 vaikeasti vammaista, joita lakisääteinen oikeus koskee.

Myös Heikkosen aviomies on sokea, ja perheessä tarvitaan säännöllisesti avustajaa korvaamaan puuttuvat silmät esimerkiksi postin luvussa, asioimisessa ja siivoamisessa.

"Tänä aamuna käytiin yhdessä nostamassa Suomen lippu salkoon, mutta pyysin meidän liiton toimitusjohtajan katsomaan, ettei se vaan jäänyt puolitankoon."

Sähköpyörätuolilla liikkuva Jarmo Tiri työskentelee myyntijohtajana omassa konsulttiyrityksessä henkilökohtaisen avustajan avulla. Hän myös johtaa Heta-liittoa eli Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liittoa.

Lihastautia sairastava Tiri sanoo olevansa kansalaisena tuottavampi saadessaan avustajan palvelut.

"Ruotsissa vaikeavammaisten asiat on hoidettu paljon paremmin. Meillä Suomessa on uskomattoman monta hanketta – mutta laihat tulokset."

Senaatintorille oli kutsuttu myös tasavallan presidentti ja kaikki kansanedustajat. Arkkipiispa Jukka Paarma kävi ilmaisemassa tukensa mielenosoittajille, samoin peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) ja muutama kansanedustaja.

Itsenäisyys vammaisille! -mielenosoituksen järjestivät kuusitoista vammaisalan järjestöä. Mielenosoitus käynnisti kampanjan, jonka aikana vedotaan päättäjiin muun muassa internetissä kerättävällä vetoomuksella. Itsenäisyyspäivään mennessä vetoomuksen oli allekirjoittanut yli 1 700 ihmistä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.