3.2.2009 12:18
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt transsukupuolisen miehen valituksen, joka koski naisen henkilötunnuksen saamista.
Naimisissa oleva alaikäisen lapsen isä olisi halunnut, että hänelle myönnettäisiin naisen henkilötunnus uuden sukupuoli-identiteetin mukaisesti.
Helsingin maistraatti ei tähän kuitenkaan suostunut, koska hakijan vaimo ei myöntynyt siihen, että pariskunnan avioliitto muuttuisi tämän myötä rekisteröidyksi parisuhteeksi. Maistraatti teki ratkaisunsa transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain mukaan.
Asia eteni ensin Helsingin hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi maistraatin päätöksestä tehdyn valituksen. Korkein hallinto-oikeus asettui samoille linjoille ja katsoi, ettei hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ole aihetta muuttaa. Se arvioi, ettei mainitun lain pykälien soveltaminen ole ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.
Naisen henkilötunnusta halunnut toi valituksissaan esiin käytännön ongelmia, joita syntyy, kun naiselta näyttävällä ihmisellä ei ole ulkomuotonsa mukaisia henkilöllisyystodistuksia, kuten passia. Valittajan mukaan hankaluuksia on esimerkiksi turvatarkastuksissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi