sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Vaimonsa pahoinpidellyt Turun apulaiskaupunginjohtaja pidätetään virastaan

1.2.2010 21:47 | Päivitetty: 1.2.2010 22:20

Turku. Pahoinpitelystä tuomittu Turun apulaiskaupunginjohtaja Tero Hirvilammi, 42, pidätetään virastaan toistaiseksi. Asiasta päätti Turun kaupunginhallitus maanantai-iltana. Päätös oli yksimielinen.

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen kertoo, että kaupunginhallitus katsoi, että Hirvilammella ei ole työnantajan luottamusta eikä luottamusta, mitä hänen tehtävänsä julkisuus vaatii. Hirvilammi johtaa muun muassa opetustoimea, jossa Pukkisen mukaan toimitaan nollatoleranssin periaatteella.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Hirvilammin joulukuussa liki kolmen tuhannen euron sakkoihin vaimonsa pahoinpitelystä.

Hirvilammi ei itse kertonut tuomiostaan. Kaupunginjohtaja Pukkisen ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan Aleksi Randellin tietoon asia tuli viime viikolla, kun Helsingin käräjäoikeus tiedotti asiasta.

Hirvilammen määräaikainen työsuhde päättyy vuoden 2012 lopussa.

Turun Sanomien mukaan Hirvilammi on valittanut tuomiostaan hovioikeuteen. Kaupunginhallituksen ratkaisua hän piti yllättävänä ja aikoo perehtyä tilanteeseen ennen kuin reagoi siihen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.