21.8.2008 4:34
Tämän kuun alussa tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun ihmiskauppa tuli Suomen rikoslakiin. Sen jälkeen ihmiskauppaepäilyjä on tutkittu harvakseltaan. Vain yksi epäily on johtanut langettavaan tuomioon.
Nyt Helsingin poliisi epäilee kahta eri ihmiskauppatapausta tältä kesältä. Niiden ilmitulo muutaman viikon sisällä ei väkivaltarikosyksikön johtajan Kari Tolvasen mukaan kuitenkaan tarkoita, että ihmiskauppa olisi lisääntynyt.
"Tämä on enemmänkin sattumaa", hän toteaa. Jutut ovat yksittäistapauksia ja pieniä verrattuna esimerkiksi ammattimaisten paritusorganisaatioiden toimintaan, Tolvanen sanoo.
Muuallakaan Suomessa ihmiskauppatilanne ei ole olennaisesti muuttunut, arvioi rikoskomisario Jouko Ikonen keskusrikospoliisin rikostietopalvelusta. "Enemmän siitä on viime vuosina puhuttu kuin mitä tapauksia on tullut ilmi."
Poliisi selvitti hiljattain prostituutioon liittyvän ihmiskaupan yleisyyttä eri puolilla Suomea. Selvityksen mukaan Suomessa tutkitaan paritusrikoksina sellaisiakin juttuja, joita muualla Euroopassa voitaisiin tutkia ihmiskauppana.
Ihmiskauppa on kirjattu lakiin eri tavoin eri maissa. "Se, että Suomessa on niin vähän ihmiskauppatapauksia verrattuna muihin maihin, johtuu ihan lainsäädännöstä", Tolvanen sanoo.
Hänen mielestään Helsingin poliisilla on melko tarkka kuva ainakin paritukseen liittyvästä ihmiskaupasta.
Ihmiskauppaa voi liittyä parituksen lisäksi esimerkiksi työvoiman hyväksikäyttöön.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi