25.4.2007
Vastavakoilu eli luvattoman tiedustelutoiminnan torjunta vie yhä
suurimman osan suojelupoliisin (Supo) resursseista. Tuoreen
vuosikertomuksen mukaan Supo käytti vastavakoiluun 2006 noin viisi
miljoonaa euroa, joka on yli kolmannes budjetista.
Supo julkaisi nyt ensimmäisen kerran tarkan erittelyn budjetistaan, jonka loppusumma viime vuonna oli yli 14 miljoonaa euroa. Aiemmin Supo on julkistanut vain käyttämänsä kokonaisrahamäärän.
Suurimman julkisen huomion kohteena ollut terrorismin torjunta on noussut Supon tärkeysluokittelussa kakkoseksi. Varsinkin islamilaisten ääriliikkeiden silmälläpito vei 2006 nelisen miljoonaa euroa eli vajaan kolmanneksen budjetista.
Terrorismin torjunta nousi tärkeysluokittelun kärkeen jo muutama vuosi sitten: terrorihyökkäys Yhdysvaltoihin 2001 toi Supolle 15 uutta virkaa ja nosti henkilöstön määrän yli kahdensadan.
Supon keskittyminen vakoilun ja terrorismin torjuntaan näkyy siinä, että Supon loput aktiviteetit vievät yhteensä 35 prosenttia turvallisuuspoliisin rahoista. Se on sama kuin vastavakoilun osuus yksinään.
Sisäinen turvallisuus eli kaikenlaisten ääriliikkeiden torjunta vei reilut kaksi miljoonaa, poliitikkojen ja ulkomaanvieraiden turvallisuusvartiointi noin 1,7 miljoonaa ja ennalta ehkäisevä turvallisuustyö 0,8 miljoonaa euroa.
Yhdysvaltojen ja Britannian tiedusteluviranomaiset ovat viime kuukausina varoitelleet siitä, että Venäjän tiedustelutoiminta näissä maissa on kasvanut jo hälyttäviin mittoihin. Viranomaisten mukaan Venäjän tiedustelu on nyt samalla tasolla kuin se oli kylmän sodan aikana ja sitä harjoittavat niin sotilastiedustelu GRU kuin siviilitiedustelu SVR:kin.
Suomen ja Ruotsin suojelupoliisit ovat huomattavasti maltillisempia ainakin vuosikertomuksissaan. Supo ei perinteisesti nimeä edes maita, vaan toteaa vain, että ulkomaiden tiedustelu Suomessa on pysynyt vakaana.
"Vuonna 2006 aggressiivisia värväyspyrkimyksiä ei todettu aiempia vuosia enempää, vaikka ulkovaltojen tiedusteluhenkilöstön lukumäärä Suomessa on hieman kasvanut." Erityistä mielenkiintoa Suomeen kohdistui viime vuonna EU-puheenjohtajuuden vuoksi, mikä lisäsi tiedustelua. Eniten muita valtioita kiinnostavat Suomessa kuitenkin mahdollinen Nato-jäsenyys ja energiakysymykset.
Ruotsin turvallisuuspoliisi (Säpo) puolestaan toteaa, että tiedustelupalvelut ulkomailla ovat saaneet laajempia valtuuksia ja paremmat resurssit, mikä voi johtaa laittomaan tiedustelutoimintaan Ruotsin maaperällä.
Säpo painottaa omassa vuosikertomuksessaan huomattavasti Supoa enemmän terrorisminvastaisia toimia. Säpon budjetti viime vuonna oli yli 85 miljoonaa euroa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi