perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Valintakokeisiin kuluu entistä enemmän aikaa ja rahaa

5.2.2008 8:34

Moni nuori kuluttaa vuosia ja tuhansia euroja unelmiensa opiskelupaikan saamiseen.

Kun Sofia Järvenpää aloitti viime keväänä kauppakorkeakouluun valmentavan kurssin, moni kurssitoveri istui samoilla luennoilla jopa neljättä kertaa.

"Kurssi maksoi noin kaksituhatta euroa, eli osa voisi ostaa rahoilla vaikka auton", Järvenpää sanoo.

Kauppakorkeakoulun ovet eivät avautuneet ensikertalaiselle Järvenpäälle. Kurssilaisista opiskelupaikan sai noin puolet.

Myös kurssijärjestäjät tähdentävät, ettei valmennuskurssi takaa opiskelupaikkaa. Kilpailu paikoista on kovaa.

Suosituimmille aloille, kuten lääketieteelliseen ja oikeustieteelliseen, hyväksytyistä valmennuskurssin suorittaa kuitenkin valtaosa.

"Valmennuskurssi rytmittää lukemista ja tuo motivaatiota. Samalla saa yleiskuvan, mitä muut hakijat osaavat. Oppimisen kannalta se ei ole elintärkeä", Järvenpää sanoo.

Valmennuskurssien hintoja Järvenpää pitää nuorille kohtuuttomina. Hänen kurssinsa kustansivat vanhemmat. Omalla työnteolla summaa olisi ollut mahdotonta saada kokoon.

"Hinnoissa pitäisi puhua korkeintaan sadoista tai kymmenistä euroista. Jos kurssilla on hyvä maine, kovia hintoja on varaa pitää ja kurssit täyttyvät silti.

Suomen valmennuskurssimarkkinat ovat moninaiset. Kursseja järjestävät yritysten lisäksi esimerkiksi korkeakoulujen opiskelijajärjestöt. Kansalaisopistojen valmennusohjelmissa pääsykokeisiin voi valmentautua jopa vuoden.

Järvenpään valmennuskurssi noudatti perinteistä mallia. Kurssi rakentui luentojen pohjalle. Opettaja oli tehnyt pääsykoekirjoista tiivistelmät. Lisäksi kurssilaiset tekivät harjoitustehtäviä ja kokeita.

Suomen Lukiolaisten Liitto tekee yhteistyötä Huippuvalmennuksen kanssa. Kumppaniyrityksen liikevaihto on reilu miljoona euroa ja tavoitteissa siintää kasvu.

Lukiolaisten liiton pääsihteeri Markus Söderlund uskoo, että valmennuskursseja järjestetään niin kauan kuin pääsykokeet mittaavat kirjatietoutta. Tarkoitus on tarjota jäsenille halvempia kursseja, jotta mahdollisimman moni voi osallistua. Tärkeämpi tavoite on, että lukiota voisi hyödyntää opiskelijavalinnoissa nykyistä enemmän.

"Jos ylioppilastodistus huomioitaisiin valinnoissa paremmin, ehkä valmennuskursseilla ei olisi niin suurta merkitystä, Söderlund sanoo.

Osa yrityksistä lupaa kalleimmista kursseista rahat takaisin, ellei koulupaikkaa saa. Osa tarjoaa preppauksen seuraavana vuonna puoleen hintaan. Järvenpään kurssiin takuuta ei kuulunut. Tänä vuonna hän pyrkii kauppakorkeakouluun uudelleen, mutta ilman valmennuskurssia.

"Tulin siihen tulokseen, että omalla lukemisella on mahdollisuus päästä sisälle", Järvenpää sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.