perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Valtaosa Suomen kunnista saa muuttovoittoa ulkomailta

9.3.2009 5:00

Peräti 94 prosenttia Suomen kunnista saa enemmän asukkaita ulkomailta kuin niistä lähtee ulkomaille.

"Maahanmuutto näyttää olevan 2000-luvulla väestönkehityksen keskeinen ankkuri monessa kunnassa", väestötutkija, valtiotieteen tohtori Timo Aro toteaa.

Hän selvitti Helsingin Sanomille Tilastokeskuksen materiaalin pohjalta maahanmuuton kuntakohtaisen kehityksen 2000–2008.

Maahanmuuton tilastoinnissa mukana ovat myös ulkomaille muuttaneet ja sieltä palanneet Suomen kansalaiset, keskimäärin noin kolmannes koko maahanmuutosta, eri vuosina suurestikin vaihdellen.

Suomen 414 kunnasta 389 sai voittoa maahanmuutosta 2000–2008. Tappiolle jäi 24 kuntaa ja Pyhännässä lähtijöitä ja tulijoita oli yhtä paljon.

Maahanmuutosta onkin tullut useille kunnille elinehto, jotta niiden väkiluku pysyisi kasvu-uralla.

Esimerkiksi Kotkassa, Kajaanissa, Mikkelissä ja Kouvolassa väkiluku väheni, vaikka ne saivat merkittävää voittoa maahanmuutosta.

Kun maahan tulleet ja maasta lähteneet lasketaan yhteen koko maassa, lopputulos jää 73 147 ihmistä plussan puolelle.

Maahanmuuton lisääntymisestä kertoo tieto, että 2008 summa oli lähes nelinkertainen vuoden 2000 määrään verrattuna. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan maahan muuttaneita oli viime vuonna 27 602 ja maasta muuttaneita 13 411.

Suomen kansalaisia oli lähtijöissä 8 986 ja tulijoissa 8 199.

Helsingin, Espoon ja Vantaan osuus koko maan maahanmuutosta oli noin kolmannes.

Niiden väkiluku kasvoi 63 539 ihmisellä 2000–2008. Lisäyksestä yli kolmannes perustui maahanmuuton kasvuun.

"Pääosa muuttovirroista kohdistuu ymmärrettävästi suuriin kaupunkeihin. Muutot eivät kuitenkaan ulotu suurten kaupunkien kehyskuntiin päinvastoin kuin maan sisäisessä muuttoliikkeessä", Aro huomauttaa.

Hänen mukaansa maahanmuuton voitot jakautuvat tasapainoisesti ympäri maata, mutta aikaa myöten maahanmuuttajat alkavat muuttaa samoille alueille, ja se vielä korostuu muuttovoittoisten kaupunkien sisäisissä muuttovirroissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.