14.6.2006 22:30
BRYSSEL/HELSINKI. Presidentti Tarja Halosen korostunut toimeliaisuus EU-asioissa on ärsyttänyt valtioneuvostossa pääministeri Matti Vanhasen lähipiirissä.
Sekä presidentinlinnasta että valtioneuvoston kansliasta kiistetään väite virallisissa lausunnoissa.
"Meidän kannaltamme ei ole mitään ristiriitoja olemassa", sanoi presidentin kansliapäällikkö Jarmo Viinanen keskiviikkona.
"En käyttäisi sanaa kitka. Meillä on hyvät henkilökohtaiset välit", totesi pääministerin neuvonantaja Helena Tuuri.
HS:n saamien tietojen mukaan kulissien takana käydään kädenvääntöä siitä, mikä on presidentin rooli heinäkuussa alkavalla Suomen EU-puheenjohtajakaudella. Vanhasen ja Halosen henkilökohtaisia välejä luonnehditaan hyviksi. Hankaukset ovat toimielinten välisiä.
Vuoden 2000 perustuslaki jättää EU-asioiden hoitamiseen tulkinnanvaraa. Perustuslain mukaan presidentti vastaa ulkopolitiikasta, mutta EU-asiat kuuluvat valtioneuvostolle, jota johtaa pääministeri.
Halonen on viime aikoina ollut näkyvästi esillä puheenjohtajakauden valmistelussa. Näin lienee myös itse kauden aikana. Aktiivisuuttaan Halonen osoitti muun muassa tiistaina Pietarissa, jossa hän kutsui Venäjän presidentin Vladimir Putinin Lahden ylimääräiseen huippukokoukseen lokakuussa. Putinia isännöi pääministeri, ja virallinen kutsu lähti valtioneuvostosta keskiviikkona.
Halonen osallistuu torstaina ja perjantaina Brysselissä järjestettävään EU:n päämiesten huippukokoukseen. Vanhanen perusteli Halosen matkustamista sillä, että kokouksessa käsitellään paljon EU:n ulkopolitiikkaan liittyviä asioita.
"Viime vuosina ei ole ollut ongelmia kattauksessa, vaan aina on saatu ne paikat, mitkä on haluttu. On mitä luonnollisinta, että presidentti on nyt paikalla", Vanhanen jatkoi.
Heinäkuun Pietarissa pidettävään G8-kokoukseen osallistumisen presidentti on jättänyt auki. Vanhanen on kutsuttu sinne EU-johtajamaan pääministerinä.
Vanhasen mainitsemia "kattausongelmia" saattaa tulevaisuudessa olla vielä edessä. Huippukokouksissa on tapana, että kullakin maalla on kaksi edustajaa pöydän ääressä.
Tämä tarkoittaa, että jos presidentti ja pääministeri osallistuvat kokoukseen, ulkoministeri joutuu pysymään ulkona.
Halonen: Pääministerillä vetovastuu EU-puheenjohtajuudesta 16.6.2006
Oppositiossa haluja selkeyttää Suomen EU-politiikan johtotapaa 16.6.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi