18.8.2008 18:52
27 vammaisjärjestön muodostama Suomen vammaisfoorumi ihmettelee Kuntaliiton kantaa, kun se vastustaa suunnitteilla olevaa vammaispalvelulain muutosta, joka tekisi vaikeavammaisen henkilökohtaisesta avustajasta subjektiivisen oikeuden.
Vammaisjärjestöt ovat tavoitelleet oikeutta jo yli kymmenen vuotta, ja se on mainittu useamman hallituksen ohjelmassa, toistaiseksi tuloksetta.
Kuntaliiton sosiaali- ja terveysasioiden johtaja Jussi Merikallio sanoi maanantain Helsingin Sanomissa, että subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan vaatisi suurta lisäystä palveluihin. Kuntaliiton laskelmien mukaan palvelujen piiriin tulisi vähimmilläänkin yli 10 000 ihmistä lisää.
Vammaisfoorumi pitää arviota harhaanjohtavana, koska valtaosa ihmisistä on jo palvelujen piirissä. Vaikeavammaisuuden kriteerit ovat tiukat, eikä muutos koskisi muita kuin heitä, foorumi muistuttaa.
Sen sijaan lainmuutos kohdentaisi palveluja uudelleen. Foorumin mukaan sellainen ei niinkään lisää avuntarvetta vaan turvaa vammaisille palveluja, jotka vastaavat paremmin heidän tarpeitaan.
Palvelujen turvin vammainen voi asua itsenäisesti, opiskella, käydä töissä ja osallistua. Eivätkö vaikeavammaiset ole kuntalaisia Kuntaliitolle, foorumi kysyy ja päättelee, että vaikeavammaiset nähdään vain kulueränä.
Vammaispalveluihin menee kuntien sosiaalimenoista 3,8 prosenttia. Valtaosa menoista kuluu kuljetuspalveluihin.
Vammaisille oikeus ilmaiseen henkilökohtaiseen apuun 18.8.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi