18.8.2008 4:49
Helsinkiläinen Kirsi Vahla soisi, että kaikilla vammaisilla olisi yhtä hyvä avustaja kuin mitä Päivi Nyholm hänelle on. "Kyse on ihmisoikeuksista. Jokainen ihminen on oikeutettu riittävän ihmisarvoiseen elämään."
Vaikeavammaiset ovat saamassa laajat oikeudet määrittää tarvitsemansa palvelut sekä subjektiivisen oikeuden henkilökohtaiseen apuun.
Vammaispalvelulain muutos aiotaan toteuttaa budjettilakina, josta hallituksen esitys on viimeistelyvaiheessa. Laki tulee näillä näkymin eduskunnan käsittelyyn syyskuun puolivälissä ja voimaan ensi vuoden syyskuussa.
Uudistus määrää, että vammaiselle on järjestettävä henkilökohtaista apua päivittäisten toimintojen lisäksi työhön ja opiskeluun siinä laajuudessa kuin vaikeavammainen sitä tarvitsee.
Lisäksi uudistus tuo oikeuden vähintään 30 avustajatuntiin kuukaudessa käytettäväksi harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja "sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen". Myös laitoksissa olevat vammaiset ja kotona omaishoitajan avulla asuvat vammaiset ovat oikeutettuja 30 avustajatuntiin.
Vammaisjärjestö Kynnyksen toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä pitää tärkeänä, että vammaiset saavat itse määritellä avun tarpeen ja itsenäisesti päättää avustajista.
Käytännön ongelma voi olla tarvittavien avustajien löytyminen. Parhaiten asia hoituisi Könkkölän mukaan niin, että kolmas sektori perustaisi itsenäisesti toimivia avustajakeskuksia.
Laki korostaa asiakkaan roolia määriteltäessä henkilökohtaisen avun tarvetta, määrää, laatua, ajankohtaa ja paikkaa.
Lain lupaamien vammaispalveluiden järjestäminen epäilyttää kuntia sekä kustannusten että tarvittavien, ehkä tuhansien uusien henkilökohtaisten avustajien vuoksi.
Helsingin sosiaaliviraston tekemä selvitys arvioi, että mikäli vanhuksia ei selvästi rajata lain ulkopuolelle, todennäköistä on, että monet sairaat vanhukset pyrkivät myös siirtymään vammaispalvelujen subjektiivisten oikeuksien käyttäjiksi.
Joka tapauksessa uusi laki vaatii suurta lisäystä palveluihin, sanoo johtaja Jussi Merikallio Kuntaliitosta. Kuntaliitto ei ole vielä voinut laskea tarkoin uusien etuisuuksien saajien lukumäärää ja avustajatuntien määrän kasvua, mutta vähimmilläänkin uusia asiakkaita, vammaisia ja kehitysvammaisia, tulee lain piiriin yli kymmenen tuhatta.
Nykyisin vaikeavammaisten palveluasumisen piirissä on joko kotona tai asumispalveluyksiköissä noin kolme tuhatta sellaista vaikeavammaista, jotka saavat ympärivuorokautista apua.
Vammaisfoorumi ihmettelee Kuntaliiton kantaa henkilökohtaiseen avustajaan 18.8.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi