keskiviikko 8.2.2012 | Laina  Onnittele e-kortilla

Vanhanen: ”Pääministerinkin saatava käydä rauhassa terveyskeskuksessa”

5.6.2007 11:33 | Päivitetty: 5.6.2007 19:18

lehtikuva

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mielestä pääministerin täytyy Suomessa pystyä asioimaan terveyskeskuksessa ilman häiriöitä ja tarvetta turvamieheen.

Vanhanen sanoi tiistaina Helsingin Sanomille, ettei kokenut uhkaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Lohjan terveyskeskuksessa, jossa Vanhanen ja kansanedustaja Merikukka Forsius (vihr) joutuivat sanaharkkaan heille tuntemattoman miehen kanssa.

Iltapäivälehdille tapauksesta kertoneen miehen mukaan tilanne johti siihen, että Forsius heitti häntä wc-paperirullalla. Tapauksen jälkeen mies lähetti Forsiukselle ja Vanhaselle viestin, johon nämä vastasivat Forsiuksen kännykästä.

Tapahtumat alkoivat, kun Vanhanen ja Forsius toivat terveyskeskukseen hoidettavaksi verta vuotavan naisen, joka oli loukannut silmäkulmansa. Vanhasen mukaan tämä oli huonossa kunnossa.

Tuntematon mies alkoi Vanhasen mukaan terveyskeskuksessa häiritä heitä sanallisesti ja syytti lähinnä Vanhasta muun muassa suurista tuloista ja etuilusta.

”Vastailin ja annoin ymmärtää, etten ole täällä hänen kanssaan keskustelemassa vaan potilasta hoitamassa. Toimimme kuten normaalit asiakkaat toimivat, jonotimme normaalisti, emme saaneet erityiskohtelua emmekä sellaista odottaneetkaan”, Vanhanen sanoo.

Hän kertoo, että Forsius piteli wc-paperirullaa ja pyyhki loukkaantuneesta valuvaa verta. Vanhasen mukaan Forsius vastasi lopulta syytöksiin heittämällä miehelle paperirullan ja sanomalla ”siisti suusi”.

”Olemme poliitikkoina tottuneet toreilla kaikenlaisia väitteitä kuulemaan ja myös vastaamaan niihin, niin myös vastasimme hänelle. Käytiin ihan normaalia poliittista värikästä keskustelua”, Vanhanen luonnehtii.

Vanhanen sanoo, ettei tilanteeseen liittynyt uhkaa eikä turvamiestä tarvittu. Pääministerillä on turvamies käytettävissään eli puhelinsoiton päässä myös vapaa-aikanaan.

Vanhanen ei soittanut turvamiehelle lähtiessään terveyskeskukseen, koska loukkaantunut piti saada nopeasti hoitoon ja turvamiehen saamiseen olisi kulunut aikaa.

Vanhanen ja Forsius ovat sinnikkäästi kieltäneet seurustelevansa, vaikka heidän nähdään liikkuvan yhdessä. Kysymykseen väleistään Forsiukseen Vanhanen vastaa: ”Siitä on sanottu se, mikä on aikanaan sanottu”.

Hän lisää myöhemmin: ”Me olimme asioimassa terveyskeskuksessa ja veimme sinne potilasta. Tiesimme, että se varmaan julkisuudessa noteerataan, mutta se ei ollut sellainen syy, että potilas olisi sen takia unohdettu. Enkä vastaa tähän.”

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.