28.5.2009 14:39
Matti Vanhanen
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan suomalaislukioita kehtaa ja kannattaa laittaa riviin. "Viimeistä pitää tukea ja ensimmäistä kannustaa yhä parempiin suorituksiin. Opetusviranomaisten olisi etsittävä keinoja, millä keskitason alapuolella oleviin lukioihin voitaisiin satsata lisää tulosten parantamiseksi", pääministeri kirjoittaa blogissaan.
Vanhasen mukaan lukiovertailut ovat nyt arkipäivää, eikä niitä pidä pelätä.
Helsingin Sanomat julkaisi tiistaina verkkosivuillaan kaikkien lukioiden tulokset kevään ylioppilaskirjoituksissa. Mittarina oli lukion menestyminen neljässä pakollisessa aineessa.
Vertailujen heikkoutena Vanhanenkin pitää sitä, että ne eivät kerro, miten oppilaat kehittyvät lukioaikana. Siihen tarvittaisiin opetusviranomaisten käytössä olevia tietoja peruskoulun yläasteen kursseista ja lukiossa saaduista tuloksista.
Tällaisia tietoja tarvitsisivat Vanhasen mielestä koulut, rehtorit, opettajat, kunnan päättäjät ja myös nuorten vanhemmat. "Kunnissa satsataan jokaisen oppilaan kouluttamiseen merkittäviä summia, ja varoista päättäviä kiinnostaa, mitä tuloksia niillä saadaan", pääministeri kirjoittaa. Myöskään nuoren kannalta ei ole merkityksetön asia, miten ajateltu lukio motivoi häntä.
Opetusministeri Henna Virkkunen (kok) otti Helsingin Sanomien haastattelussa (27.5.) kielteisen kannan lukiokohtaisten tulostietojen julkistamiseen: "Meillä ei ole intressiä asettaa lukioita paremmuusjärjestykseen."
Myös eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok) suhtautuu periaatteessa kielteisesti rankinglistoihin leimaamisen takia, mutta näkee, että "oikein tehtynä vertailuista voisi olla hyötyä".
"Jatkojalostettuna koulukohtaisista vertailuista olisi hyötyä koulujen kehittämiselle ja niistä saisi kaivattua palautetta", Vahasalo sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi