lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Vanhanen ei halua ministereiden osallistuvan mielipidetiedusteluihin

23.7.2007 7:56 | Päivitetty: 23.7.2007 20:22

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on kieltänyt ministereitä vastaamasta tiedotusvälineiden mielipidetiedusteluihin. Pääministeri lähetti vaikenemisohjeen ministereilleen sähköpostilla viime viikon tiistaina.

Vanhanen oli hermostunut muun muassa Aamulehteä ja Kauppalehteä kustantavan Alma Median Helsingin-toimituksen tekemästä kyselystä. Siinä tiedusteltiin ministereiden kantaa niin sanotun Rosenholz-arkiston avaamisesta.

Aineiston oletetaan sisältävän tietoja suomalaisista vakoojista, jotka työskentelivät Itä-Saksan pahamaineiselle salaiselle poliisille Stasille. Tiedot ovat yhä salaisia, vaikka ulkoministeriö linjasi tiedot julkisiksi jo vuonna 2000.

Vanhasen myllykirjeen jälkeen vain kaksi ministeriä kahdestakymmenestä vastasi kyselyyn.

"Pääministerin pysyvä ohje on, että tämän tapaisiin ministereille tulleisiin gallup-kyselyihin ei vastata", Vanhanen sanoo ministereille lähettämässään sähköpostiviestissä.

Vanhasen talouspoliittinen neuvonantajan Jukka Ihanuksen mukaan pääministerin antama kielto ei liity Alma Median Helsingin-toimituksen tekemään kyselyyn, vaan pääministerin periaatteeseen siitä, että hallituksella on jokaiseen asiaan yksi yhteinen mielipide.

"Jos hallituksen jäseniltä ruvetaan kyselemään kantoja, on riski, että eri ministereillä onkin yhteen asiaan monta mielipidettä. Se voisi johtaa kysymykseen hallituksen toimintakyvystä, jos eri asioihin olisikin monia eri kantoja", Ihanus selittää.

Hänen mukaansa Rosenholz-asiaa on kommentoinut poliisiministeri Anne Holmlund (kok), jonka vastuulle asia kuuluu. Holmlund on väittänyt, ettei Rosenholz-aineisto ole Supon hallussa.

Hallituksen ministerit ovat suureksi osaksi lomalla tai haluttomia kommentoimaan kyselykieltoa.

"Siihen ei ole mitään lisättävää. Pääministeriltä on tullut asiallinen sähköpostikirje – – se on ihan viisasta toimintatapaa", valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) erityisavustaja Jussi Kekkonen toteaa.

"Hänen kommentointinsa tai kommentoimattomuutensa ei ole siitä riippuvainen, mitä ohjeistusta siitä tulee", toteaa puolestaan ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok) lehdistöavustaja Juha Kirstilä.

Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen (kesk) erityisavustaja Ossi Martikainen sanoo puolestaan, ettei ole tulkinnut Vanhasen ulostuloa keskustelukielloksi. "Ja kyllähän tuo Väyrynen on asioista keskustellutkin."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.