lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Vanhasen ja Ruususen oikeudenkäynti alkoi

14.2.2008 17:47 | Päivitetty: 15.2.2008 9:10

lehtikuva

Helsingin käräjäoikeus käsittelee tänään Susan Ruususen (ent. Kuronen) saamaa syytettä pääministeri Matti Vanhasen (kesk) yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Syytteessä ovat myös kirjan kustantaja Etukeno Oy ja sen pääomistaja Kari Ojala.

Kihlakunnansyyttäjä Simo Kolehmainen päätti viime syksynä nostaa syytteen kirjasta Pääministerin morsian, joka julkaistiin vuosi sitten. Siinä Ruusunen kertoo taannoisesta suhteestaan Vanhaseen.

Jutussa on kysymys siitä, kuinka paljon poliitikon yksityiselämästä voi kertoa julkisuuteen ilman lupaa. Poliitikoilla ja muilla yhteiskunnan vallankäyttäjillä on pienempi yksityiselämän suoja kuin tavallisilla kansalaisilla.

Asianomistajana eli väitetyn rikoksen uhrina Vanhasen ei tarvitse olla koko oikeudenkäyntiä paikalla, toisin kuin syytettyjen. Vanhasta on määrä kuulla oikeudessa kello 13 alkaen. Istunto alkoi kello 9. HS seuraa oikeudenkäyntiä Helsingin oikeustalossa.

Asian käsittely kestänee koko päivän. Tuomio julkistetaan todennäköisesti vasta myöhemmin.

Oikeudenkäynti on julkinen, ellei oikeus erikseen päätä salata sitä. Kukaan asianosaisista ei ollut torstaihin mennessä vaatinut oikeudenkäynnin tai sen osan salaamista.

Oikeuden puheenjohtajan, käräjätuomari Merja Lahden mukaan tietty asiakirja-aineisto on lain nojalla salassa pidettävää. Hänen mukaansa se ei kuitenkaan vielä tarkoita, että oikeutta istuttaisiin suljettujen ovien takana.

Salaista aineistoa voivat olla esimerkiksi Vanhasen Ruususelle lähettämät tekstiviestit, jotka kustantaja päätti viime hetkillä jättää pois kirjasta.

Käräjille päädyttiin, koska Vanhanen teki viime keväänä eduskuntavaalien jälkeen poliisille pyynnön tutkia, loukattiinko kirjassa hänen yksityiselämäänsä. Jos oikeus päätyy toteamaan jonkun syylliseksi, todennäköisin seuraamus olisi sakko. Oikeus voi määrätä myös korvauksia maksettaviksi.

Osapuolia edustaa nimekäs joukko asianajajia. Vanhasen vaatimuksia ajaa sananvapausasioihin perehtynyt Petteri Sotamaa. Ruususta puolustaa asianajajaliiton puheenjohtaja Riitta Leppiniemi. Etukenoa ja Ojalaa puolustavat Antti Karanko ja Zacharias Sundström.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.