perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Vapaa-ajan kalastajien saaliit joutumassa EU:n valvontaan

2.2.2009 21:00

leif rosas

Yli 15 kilon kalansaaliista pitää ehkä vastedes ilmoittaa viranomaisille.

Yli 15 kilon kalansaaliista pitää ehkä vastedes ilmoittaa viranomaisille.

EU tehostaa kalastuspolitiikan valvontaa. Valmisteilla olevassa uudessa asetuksessa esitetään myös vapaa-ajankalastuksen saattamista ilmoitusmenettelyn piiriin.

Vapaa-ajan kalastajienkin pitää alkaa ilmoittaa viranomaisille saaliit, joiden määrä nousee yli 15 kilon.

Suomen kantaa asetukseen valmistellaan parhaillaan maa- ja metsätalousministeriössä, josta se tulee eduskunnalle.

EU:n komissio on jo järjestänyt asetuksesta kuulemistilaisuuksia eri maissa. Suomen kuulemistilaisuus oli joulukuussa.

Varsinais-Suomen TE-keskuksen kalatalousjohtaja Kari Ranta-ahon mukaan vapaa-ajan kalastusta ollaan saattamassa valvonnan piirin, koska esimerkiksi Saksassa on niin paljon vapaa-ajan kalastajia, että he vetävät ylös miljoonia kiloja, jopa 15 000 tonnia, muutenkin ylikalastettua turskaa.

Asetusta on vaikea niellä ainakaan Pohjoismaissa, sanoi Ranta-aho Ylen Radio Åbolandille.

"Asetuksen valvontaa on mahdotonta toteuttaa tämäntapaisessa maassa kuin Suomi, jossa on paljon kesämökkejä, sillä vapaa-ajan kalastus tarkoittaa myös verkkopyyntiä".

"Sellainen 15 kilon kiintiö tulee aika äkkiä täyteen, jos jokainen kalalaji joudutaan ottamaan huomioon. Asetuksella on ollut tarkoitus yksinkertaistaa valvontapolitiikka, mutta tässä on nyt kyllä ainekset päinvastaiseen," ihmettelee Ranta-aho.

"Kesäaikana on niin paljon mökkiläisiä ja turisteja, että miten näitä tietoja pystyy välittämään, vaikka se tapahtuisi netin kautta? Lisäksi se vaatisi valtavan byrokratian, eikä valvontaa siltikään pystyttäisi tekemään," epäilee Ranta-aho.

Asetus on herättänyt jo suurta närkästystä Ahvenanmaalla, jossa käy paljon ulkomaalaisia turisteja kalastamassa. Miten heidät saadaan raportoimaan? Ahvenanmaalla asetusta pidetään jopa pahempana kuin EU:n vaatimaa lintujen kevätmetsästyksen rajoittamista.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö vastustaa toiminnanjohtaja Ilkka Mäkelän mukaan asetusta jyrkästi.

"Näemme sen niin sanottuna järjettömänä hankkeena. Virkistyskalastuksen rajoittaminen Suomessa asetuksen tavalla ei ole tarpeellista minkään kalalajin osalta."

"Tilanteessa, jolloin EU:lla on ylikapasiteettia ammattikalastuslaivoissa, katsotaan että vapaa-ajan kalastus olisi se, mistä asiaa ryhdytään ratkaisemaan", ihmettelee Mäkelä.

Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam maa- ja metsätalousministeriön kalatalouden yksiköstä sanoo, että asetus on kattava pumaska, jossa on lähes sata artiklaa, ellei enemmän.

"Siellä on monia velvoitteita, jotka ovat Suomen pienimuotoisen kalastuksen kannalta ylimitoitettuja. Niiden noudattaminen edellyttäisi lisää virkamiehiä ja se maksaisi. Siksi me olemme tälle kriittisiä."

Asetus menee Suomen kansallisten lakien ylitse. Sitä on tarkoitus alkaa soveltaa 1. tammikuuta 2010, mutta se riippuu Bondestamin mukaan siitä, millä aikataululla se saadaan neuvostossa eteenpäin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.