lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Vapaa-ajattelijat teki rikosilmoituksen kirkon kiihotuksesta

19.7.2006 18:49

Vapaa-ajattelijain liitto on tehnyt rikosilmoituksen evankelisluterilaisesta kirkosta.

Liiton mielestä kirkon on syytä epäillä syyllistyneen kiihotukseen kansanryhmää vastaan, kun sen nettisivuilla on "vanha kirja nimeltä Raamattu". Siitä rikosilmoitus nostaa esiin Vanhan testamentin psalmin 53, jonka toista jaetta liitto pitää rikoslain vastaisena:

"Mieletön se, joka ajattelee: 'Ei Jumalaa ole'. Turmeltuneita ovat ne, jotka näin ajattelevat, inhottavia ovat heidän tekonsa. Ei kukaan heistä tee hyvää."

Rikosilmoituksen mukaan tämä solvaa ja panettelee yhtä ihmisryhmää, ateisteja. Ilmoituksessa vedotaan rikoslain pykälään, jonka mukaan kiihotus kansanryhmää vastaan voi kohdistua uskonnolliseen ryhmään tai sellaiseen rinnastuvaan kansanryhmää, ja ateistit katsovat, että he ovat selvästi rinnastettavissa uskonnolliseen ryhmään.

Ilmoituksen jätti Helsingin Pasilan poliisiin Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja, filosofian lisensiaatti Robert Brotherus. Hänen mukaansa se on tehty liiton nimissä, liitohallituksen puolesta ja valtuuttamana.

Asia on siirretty Itäkeskuksen poliisin tutkittavaksi.

Brotheruksen tiedossa ei ole, että vastaavaa ilmoitusta olisi tehty missään muualla. Hän myöntääkin, että se on seurausta tutkintapyynnöstä, jonka yksityishenkilö teki liiton nettisivun pilakuvista.

Pyynnön mukaan kuvat rikkovat uskonrauhaa ja kiihottavat kansanryhmää vastaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.