19.2.2010 13:32 | Päivitetty: 19.2.2010 15:05
Toistaiseksi varkaudesta koituneet vahingot ovat jääneet pieniksi.
Helsingin rikospoliisi selvittää Suomen oloissa poikkeuksellisen laajaa maksukorttitietojen varkautta. Huonosti suojatusta helsinkiläisliikkeen maksujärjestelmästä epäillään anastetun yli 100 000 kortin tiedot. Voimassa olevia kortteja näistä on ainakin 40 000.
Tutkintaa johtava rikostarkastaja Jukkapekka Risu arvio, että kyse on kaikkien aikojen suurimmasta korttitietojen varkaudesta Suomessa.
Risu ei halua paljastaa, mistä liikkeestä on kyse. Risun mukaan liike ei ole kuitenkaan nettikauppa.
"Varastettujen korttitietojen määrästä jokainen voi päätellä, että kyseessä on iso liike. Se sijaitsee Helsingissä", Risu suostuu sanomaan.
Risu perustelee vaikenemista sillä, että nimen paljastaminen aiheuttaisi kohtuuttoman suuren haitan yritykselle. Liikkeen etu ajaa Risun mielestä kuluttajansuojan edelle, koska varkaudesta näyttää aiheutuneen toistaiseksi varsin vähän vahinkoa.
Rikolliset ovat käyttäneet toistaiseksi kahden suomalaisen kortinhaltijan tiedoista tehtyä kopiokorttia. Lisäksi laittomia kopioita on tehty muutamien ulkomaalaisten korttien pohjalta.
Poliisi epäilee, että varkauden tekijät ovat ulkomaalaisia. Jäljet johtavat Risun mukaan Romaniaan ja Yhdysvaltoihin. Helsingin poliisi on lähettänyt tutkinnassa virka-apupyynnön ulkomaalaisille kollegoille.
Tietomurto on Risun mukaan tapahtunut tammikuussa. Ensimmäistä kopiokorttia kokeiltiin ulkomailla 14. tammikuuta. Poliisi alkoi tutkia juttua Luottokunnan kerrottua varkausepäilystä 20. tammikuuta.
Luottokunnassa ei ole toistaiseksi havaittu merkkejä laajamittaisesta väärinkäytöstä, kertoi korttiturvallisuuspalveluiden johtaja Henry Kylänlahti.
Murron kohteeksi joutunut liike oli Risun mukaan tallentanut magneettijuovatekniikkaan perustuvien korttien tiedot niin, että rikolliset pääsivät niihin käsiksi internetin kautta. Tiedot olivat kertyneet useiden vuosien aikana. Liike on nyt uusinut maksujärjestelmänsä.
Risu kehottaa kauppiaita tarkistamaan, että heidän maksuvälitysjärjestelmänsä tietoturva on ajan tasalla.
Korttiasiakkaiden ei Risun mukaan ole toistaiseksi syytä huolestua varkaudesta. Omaan pankkiin tai kortin myöntäjään kannattaa olla yhteydessä vasta, jos väärinkäytöksiä ilmenee. Tilannetta voi seurata oman verkkopankin kautta.
Ohjeita noudattava kortin haltija ei joudu vastuuseen korttiväärennöksen aiheuttamista kuluista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
|