9.5.2009 8:01
Nintendo Wiin pelit sopivat sotilaiden kuntoharjoitteluun.
Varusmiesliitto pitää Nintendo-pelikonsoleiden hankkimista varusmiesten kunnonkohottajiksi hyvänä keksintönä. Liitossa toivotaan, että konsolipelaaminen houkuttaa mahdollisimman monia varusmiehiä ja peleistä tulee sotilaskoti-munkin vaihtoehto.
"Liikuntakoulutuksessa ei tarvitse olla yhtä vakavana kuin sotilaan taitoja opetellessa. Varsinkin vapaa-ajalla liikunta saa olla hauskaa", toteaa Varusmiesliiton puheenjohtaja Kalle Meriö tiedotteessa.
Liikunnallisten Nintendo Wii -konsoleiden tuominen varuskuntiin on liiton mielestä ennakkoluuloton avaus, jollaisia voisi jatkossa tehdä lisää. Jos konsoleista saadaan hyviä kokemuksia, voi liiton mielestä vastaavien laitteiden käyttöä laajentaa muuhunkin koulutukseen.
"Kun nuoret ovat jo kotona oppineet uusimman tekniikan käytön, on turha heittää hukkaan sitä positiivista motivaatiovaikutusta jonka esimerkiksi konsolit voivat tarjota", Meriö toteaa.
Varusmiehille hankitaan konsoleita 300 000 eurolla. Rahoitus tulee Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi