lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Vastavihitty Luther-säätiön piispa taistelee homoutta vastaan

20.3.2010 16:46

Pekka Sakki / lehtikuva

Rovasti Matti Väisänen vihittiin Suomen Luther-säätiön piispaksi lauantaina.

Rovasti Matti Väisänen vihittiin Suomen Luther-säätiön piispaksi lauantaina.

Suomalainen kansankirkko ainakin narahti liitoksissaan tänään, kun Luther-säätiö sai ensimmäisen piispansa Helsingissä.

Teknisesti ruotsalaisen sisarjärjestön Lähetysprovinssin nimiin vihitty uusi piispa, teologian tohtori Matti Väisänen on teologisesti äärivanhoillisen säätiön vastaveto muulle kirkolle, joka vihkii naispappeja ja haluaa rukoilla homoparien puolesta.

Esimerkiksi evankelisluterilaisen kirkon piispainkokouksen tuore linjaus, että homoparien puolesta voi rukoilla kirkossa, on Väisäsestä "mieletön ja farisealainen ratkaisu".

"Homous on varhaislapsuudessa saatu psyykkinen vamma, jonka hoitaminen on työlästä. Kristillinen kirkko on taisteleva kirkko, joka taistelee tällaista syntiä ja ihmisen tuhoutumista vastaan. Synti saa aina uusia ilmenemismuotoja, mutta kirkko taistelee ihmisistä pelastuksen puolesta", Väisänen toteaa.

Vaikka Väisänen on nyt ruotsalaisen Lähetysprovinssin piispa, hänen toiminta-alueensa on Suomi. Hänen päätehtävänsä on vihkiä uusia pappeja, jotta nyt muutaman tuhannen ihmisen Luther-säätiö kasvattaisi jäsenmääräänsä Suomessa.

"Kun kansankirkkomme piispat tekivät noin vuosikymmen sitten yhteisen päätöksen, etteivät he enää vihi papeiksi perinteistä luterilaista uskoa edustavia teologeja, käännyimme Ruotsin Lähetysprovinssin puoleen", Väisänen valottaa piispanvihkimyksensä taustoja.

Naispappeutta vastustava piispa on kuitenkin kirkkoa ja sen johtajaa arkkipiispa Jukka Paarmaa pahasti hiertävä hahmo. Paarma on aiemmin tänä vuonna yksiselitteisesti ilmoittanut, ettei kirkko hyväksy Luther-säätiön piispaa.

"Pidän kannanottoa odotettuna. Tilanne on skismaattinen, mutta kun kirkko on lähtenyt muuntumaan yhteiskunnan peiliksi, se on synnyttänyt vastareaktion, että kirkko olkoon kirkko", Väisänen sanoo.


Lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.