lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Velkaneuvonnan asiakkailla jopa miljoonavelkoja

10.8.2009 5:20

Velkaneuvontaan tulevien suomalaisten velkasummat ovat kasvaneet viime vuosina suuriksi. Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan erityisesti asuntolainat ovat paisuneet. Tampereella velkaneuvojat ovat törmänneet jopa kolmen miljoonan euron velkaan ja Porissakin miljoonan.

"Lähes jokapäiväistä on, että työssäkäyvällä pariskunnalla on kulutusluottoja 50 000–70 000 euroa ja sen päälle jopa yli 200 000 euron asuntolaina", kertoo Jonna Oinonen Lahden talous- ja velkaneuvonnasta.

Velkaneuvonnan asiakkailla on yhä useammin myös lainoja monilta velkojilta. Velkakierre syntyy usein siten, että ylimitoitettua asuntolainaa maksava yrittää selvitä arjesta pikavippien ja kulutusluottojen avulla.

Lehden kyselyn mukaan maksuohjelmien pituus on koko maassa keskimäärin viisi vuotta. Jonot velkaneuvontaan ovat pidentyneet selvästi alkuvuonna ja tilanteen odotetaan pahenevan syksyllä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.