Verkkokeskustelut täyttyvät usein huudosta ja ennakkoluuloista

Päivän ensimmäinen viesti ottaa heti hanakasti kantaa: Stubb näkee asiat Thorsin silmälasien kautta. Suomenruotsalaisena hienostopoliitikkona ei Stubbin, samoin kuin Thorsin, ole koskaan tarvinnut ponnistella ihmeemmin leivän hankinnan eteen.

Elina on herännyt jo seitsemän maissa. Yksin asuva seitsemänkymppinen on hauduttanut aamupuuronsa vesihaudekattilassa. Murukahvin ja Hesarin parissa on vierähtänyt hyvinkin tunti. Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok) haastattelu, jossa tämä pitää maahanmuuttokeskustelun sävyä vastenmielisenä, ärsyttää sopivasti. Jo ennen yhdeksää Elina on avannut tietokoneensa.

Toisin kuin kotona HS.fin keskustelupalstalla Elina ei ole yksin. Viikoittain sitä käy lukemassa yli 200 000 suomalaista ja kirjoittajiakin on kymmenisentuhatta. Joka viikko HS.fin keskustelussa julkaistaan yli 20 000 mielipidettä.

Niistä parikymmentä on yleensä Elinan laatimia.

Siviilissä Elina on säntillinen eläkkeellä oleva virkamies, joka harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Verkossa hän on nimimerkki Latinisti (Roitsila Pupuleuka), joka ottaa ärhäkkäästi kantaa naisten sukupuolielinten silpomiseen, pakkoruotsiin – tai juuri maahanmuuttoon.

"Yritän vaikuttaa asioihin", Elina perustelee verkkokirjoitteluaan. "Ja toivon, että mahdollisimman monet lukisivat."

Internetin merkityksestä sananvapaudelle ja demokratialle on sanottu varmasti jo kaikki mahdollinen, mutta toistettakoon pari keskeistä väitettä:

Internetin sanotaan synnyttäneen rajattomien viestintämahdollisuuksien verkoston.

Se on toteuttanut viestinnän moniarvoisuuden, koska sen kautta kuka tahansa voi koska tahansa päästä ääneen ja osallistua julkiseen keskusteluun. Ja kuka tahansa voi myös lukea viestin ja vastata siihen.

Internet mahdollistaa mielipiteiden esittämisen ja vaihtamisen ilman, että yksikään portinvartija pääsee valikoimaan niitä ja tylsyttämään niiden terää.

Sen vuoksi internetin sanotaan myös luoneen aiempaa paremmat edellytykset demokratialle.

Ja tässä meillä sitten on se juhlittu verkkovälitteinen demokratia:

Tuhansia verkkokeskustelupalstoja, joille mikään elämänpiiri ei ole vieras. Päättymätöntä puhetta niin paljon, ettei kukaan pysty sitä seuraamaan. Ja mustavalkoisia näkemyksiä, jotka eivät juuri anna arvoa eri mieltä oleville. Klik!

Viime kuukausina nimenomaan maahanmuutto on siivittänyt palstoilla kiivainta ja laajinta keskustelua. Esimerkiksi ulkoministeri Stubbin viime viikolla esittämät maahanmuuttoa puolustavat näkemykset toivat HS.fin keskustelupalstalle tuhatkunta viestiä. Keskustelua on käynyt lukemassa yli 42 000 lukijaa.

Verkkokeskustelun vapaudesta seuraa myös sen ennakoimaton rönsyily asiasta toiseen.

Kun ilmavoimien Hornet-hävittäjä tammikuun lopulla syöksyi maahan Juupajoella, alkoi HS.fin keskustelupalstalla vilkas keskustelu Suomen hävittäjäkalustosta. Yhden keskustelijan päiviteltyä tuhoutuneen koneen kallista hintaa toinen sivalsi: Turvallisuus maksaa, mutta niin maksaa turvattomuuskin. 25 miljoonalla eurolla ei elätetä kovin montaa sataa maahamme sopeutumatonta tulijaa edes vuodessa.

Hornet-onnettomuudesta käynnistyneen keskustelun kahdestoista viesti käänsi puheen maahanmuuttopolitiikan kritiikiksi!

Jopa uhkailut ja solvaukset ovat tavallisia verkkopalstoilla. Tämäkö on demokratiaa?

"Verkkokeskustelulla on kaksi uutta ominaisuutta: helppous ja nopeus", huomauttaa viestintäpolitiikan professori Hannu Nieminen Helsingin yliopistosta.

"Helppous on hyvää, mutta samalla täytyy muistaa, että verkkokeskustelun helppoudesta huolimatta suurin osa ihmisistä ei osallistu siihen. Nopeuskin on hyvä asia, mutta usein näyttää käyvän niin, että nopeus voittaa keskusteluissa harkinnan. Jos demokratia perustuu julkiseen harkintaan, niin verkko ei luonteensa vuoksi tue sitä."

Helppoudesta ja nopeudesta seuraa puheenvuorojen suuri määrä.

HS.fin keskustelualueella on yli 100 000 viestiketjua, joissa on yhteensä lähes 2,5 miljoonaa viestiä. Iltalehti.fin keskustelussa ketjuja on yli 200 000 ja viestejä 2,8 miljoonaa.

Molemmat kalpenevat keskusteluyhteisöistä suosituimman edessä. Kahden pohjoismaisen yrityksen, Eniron ja Allerin, omistama Suomi24 ylitti helmikuussa 50 miljoonan viestin rajan! Sen sivuille tulee joka päivä yhtä monta viestiä kuin HS.fihin viikossa. Useampi kuin joka viides suomalainen käy lukemassa Suomi24:n keskusteluja joka viikko.

Verkossa onneksi puhutaan muustakin kuin maahanmuuttopolitiikasta.

Suomi24:ssä on yli 50 keskustelualuetta televisiosta horoskooppeihin, matkailuun ja tietotekniikkaan. Politiikka on vain yksi aihepiireistä, eikä ollenkaan suosituin. Suoranaisesti politiikkaa käsittelee vain nelisen prosenttia keskusteluyhteisön viesteistä.

Jos kuitenkin haluaa puhua politiikkaa, Suomi24:n katto-otsikoissa riittää valinnan varaa: Euroopan unioni, Euroopan parlamentti, hallitus, yksittäiset puolueet, Nato, . . .

Tavallisena maaliskuisena tiistaina Suomi24:n luetuin aihe on Urpo Leppänen on kuollut, 8 876 lukukertaa. Jos en ihan väärin muista niin Starttiraha systeemikin oli Urpon kehittelemä ja se toimii vieläkin hyvin ja synnyttää yrityksiä. Urpo sai aikaiseksi nykyministerit vaan puhuu pehmosia.

Keskustelluin aihe taas on Tv-lupamaksu nousee 250 euroon, josta palstalle oli kertynyt 207 puheenvuoroa. Budjetti rahoituksella tulisi budjettikuri niinkuin meille kuolevaisillekin. Jos todella Ylessä alettaisiin säästää eikä suostuttaisi maksamaan ranskalaiselle Digitalle pöyristyttävää ylihintaa. Ja keskityttäisiin laatuohjelmiin, esim. tutkiva journalismi.

Onneksi HS.fi ei petä. Siellä samana päivänä eniten puhutti Lähes 60 prosenttia ei ottaisi lisää maahanmuuttajia. Puheenvuoroja aiheesta oli kertynyt 773, lukijoita yli 30 000. Maksakoot nämä 36% kannattajaa HENKILÖKOHTAISESTI KAIKKI maahanmuuttajista aiheutuvat kulut.

Tilastokeskuksen vuosi sitten tekemän tutkimuksen mukaan 27 prosenttia suomalaisista ilmoitti kirjoittaneensa viestejä internetin keskustelupalstoille tai uutisryhmiin viimeisen kolmen kuukauden aikana. Määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Puolet verkkokeskustelijoista on 25–44-vuotiaita.

Vaikka kasvu on nyt tasaantumassa, pelkästään numeroiden perusteella voisi päätellä, että vähäpuheisiksi väitetyistä suomalaisista saisi kokoon melkoisen viestimaajoukkueen.

Lehdistö oivalsi verkkokeskustelun mahdollisuudet vuosituhannen vaihteessa huomattuaan kasvavan joukon tsättäilevän Sonera Plazan kaltaisilla rupattelualustoilla. Pioneereina esiintyivät Iltalehti ja Ilta-Sanomat. Vuonna 2000 jälkimmäisen verkkopalvelussa julkaistiin jo kymmeniätuhansia lukijoiden kirjoituksia ja kommentteja, joissa otettiin kantaa lehden esiin nostamiin puheenaiheisiin.

Niihin aikoihin uransa verkkokeskustelijana aloitti myös Elina.

Elina oli jäänyt eläkkeelle ja hankkinut kotitietokoneen, joka avasi aivan uudenlaiset yhteydenpidon keinot. Vuonna 2000 perustettiin Suomi24, ja sinne Elinakin ensiksi suunnisti.

"Mutta Suomi24:ssä keskustelut hajosivat. Eikä keskustelujen sävy miellyttänyt. Lopulta siirryin Hesarin keskustelupalstalle", Elina kertoo.

Helsingin Sanomat avasi kesäkuussa 2005 verkkosivuillaan avoimen keskustelun, jossa lukijat pääsivät kommentoimaan suoraan jokaista verkossa julkaistua uutista. Elina käytti aluksi toista nimimerkkiä ja kirjoitti melkein mistä hyvänsä.

"Kyllä mä sain haukkuja. Minua pilkattiin hienostorouvaksi ja vaikka miksi. Lopulta päätin, että osallistun vain yhteiskunnallisiin keskusteluihin. Sellaisiin jotka koskevat kieliproblematiikkaa, pakolaisia ja sellaista. Mä olen tällainen besserwisser, joka hallitsee kaikki alat."

Siitä verkkokeskustelussa onkin kyse: se kattaa koko elämän – ja usein äänessä ovat ne, jotka uskovat tietävänsä muita paremmin.

Sen seurauksena verkkokeskustelujen sävyt pahimmillaan muistuttavat viharyhmän kokousta. Näkyvintä se on Suomi24:n kaltaisilla palstoilla, joita valvotaan vain jälkikäteen, lukijoiden omasta toimesta. Hyvinkin asiattomat viestit saattavat jäädä henkiin päiväkausiksi.

Esimerkiksi Helsingin Sanomissa keskustelu on valvottua ja jätetyt viestit ilmestyvät keskustelualueelle vasta sen jälkeen, kun valvoja on ne hyväksynyt.

Kirjoittajille annetaan myös käyttäytymissääntöjä: älä nimittele, älä solvaa, älä mainosta, ei pornoa! Vaikka toimitus edellyttää viestien olevan hyvien tapojen mukaisia, se ei ole estänyt sitä, että käytännössä verkossa julkaistaan mielipiteitä, joilla ei olisi mitään asiaa painetun lehden mielipidesivulle.

Kärjistäen: verkkokeskustelussa julki pannaan kaikki, mikä pysyy raastuvan oven paremmalla puolella. Afrikan sarvesta jatkuu tasainen virta ja kustannukset yli 50 000euroa/vuosi/kähäräpää.

Myös aktiiviset verkkokeskustelijat itse ovat huolissaan verkkokeskustelun tasosta.

Vesa on vähän alle viisikymppinen helsinkiläismies, joka tekee vaativaa työtä suuren järjestön palveluksessa. Verkossa hänet tunnetaan nimimerkillä Tavallinen maisteri. Vesa keskustelee aktiivisesti Suomen turvallisuuspolitiikasta ja kannattaa Natoon liittymistä. Hänellä on verkossa säännölliset vastustajansa, jotka haukkuvat häntä natottajaksi.

"Usein tuntuu, että on kuin painisi nuohoojan kanssa: siinä likaantuu itsekin", hän sanoo. "Välillä tuntuu, että siellä on pelkkää räävitöntä solvausta. Se on ihme juttu, kuinka aikuiset ihmiset muuttuvat kinasteleviksi kakaroiksi internetissä. Sitä hämmästyy, miten siellä itsekin esiintyy."

Tavallinen maisteri osallistui Helsingin Sanomien verkkokeskusteluun ensimmäisen kerran talvella 2007, kun hän oikaisi Sunnuntaidebatin kirjoituksessa olleen lapsuksen. Sen jälkeen kärhämöinnistä palstoilla tuli tapa.

Tavallinen maisteri käy ajoittain keskustelemassa myös Uuden Suomen ja Kansan Uutisten verkkosivuilla. "Mutta jo vilkaistessa Suomi24:ää tulee pahoinvoivaksi."

Kasvoton viestintä lisää viestien vihamielisyyttä, sanovat vuorovaikutuksen tutkijat. "Yleensä ihmiset yrittävät hoitaa kasvokkain tapahtuvat sosiaaliset tilanteet ilman konflikteja, mutta verkkokeskustelussa ei tunneta samalla tavalla vastuuta. Siellä on lupa laukoa mitä tahansa," sanoo tutkimuspäällikkö Janne Matikainen Helsingin yliopistosta. Hän on tutkinut sosiaalista mediaa.

Miten asian sanoikaan nimimerkki Totuuden torvi tammikuussa HS.fissä:

Seiskakansa täällä kirjoittelee. Samat suunpieksijät kirjoittelevat vihamielisiä, katkeria, kaikentietäviä ja ihmisarvoa alentavia mielipiteitään päivästä toiseen eri lehtien keskustelupalstalle. Ja kyllä sitten huudetaan sananvapauden puolesta kun tätä törkyä yritetään jollain tavalla saada kuriin.

"Ehkä se kuuluu verkkomaailman luonteeseen, että mielipiteet ovat kärjekkäitä", arvelee Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen. "Nimettömyyden suojista voi esittää aika omintakeisiakin mielipiteitä."

Nimettömyys on verkkokeskustelun vakiotuntomerkki. Omalla nimellään palstoilla esiintyvät ovat poikkeuksia säännöstä.

Yksi sellainen on Jorma Hentilä, 73, entinen vasemmistolainen aktiivipoliitikko. Hän muistelee aloittaneensa verkkokirjoittelun Seta-foorumilla vuosituhannen alussa, kunnes laajensi repertuaariaan Helsingin Sanomien, Kansan Uutisten ja Kotimaan verkkopalstoille. Omalla nimellään kirjoittamisen hän arvelee aloittaneensa Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä-blogin innoittamana.

"Se oli ohjelmallinen ratkaisu. Jos ihminen on julkisuudessa jotain mieltä, se pitää pystyä tekemään omalla nimellään. Minusta on kyseenalaista, että nimimerkin suojista ammutaan nimellä esiintyviä ihmisiä", Hentilä sanoo.

Hentilä on ottanut osaa esimerkiksi kirkkoa ja homoutta koskeviin keskusteluihin. Hänen mielestään vakavasti otettavien palstojen pitäisi sallia vain omalla nimellä kirjoittaminen, samaan tapaan kuin lehtien mielipidesivuilla.

Vesa, Tavallinen maisteri, on eri mieltä: "Omalla nimellä olisi pakko pitää sordiinoa. Se tekisi keskustelut kyllä asiallisemmiksi, mutta on ammatteja, joissa omat mielipiteensä on pakko pitää piilossa ja pysyä puolueettomana."

Elina, Latinisti (Roitsila Pupuleuka), voisi aivan hyvin kirjoittaa nimelläänkin. "Minä olen eläkkeellä. Minulle ei kukaan voi enää mitään." Mutta hän pitää mielellään kiinni myös ikivanhasta lempinimestään.

Journalistiikan professori Ari Heinonen Tampereen yliopistosta ehdottaa, että laatuviestimet voisivat ottaa suorastaan kilpailuvaltikseen laadukkaan verkkokeskustelun edistämisen. "Nimiasiassa ovat vastakkain suurten kävijämäärien ahnehtiminen ja laadukkaan keskustelun ylläpito", Heinonen tiivistää. "Mutta jos keskustelun ehtoja tiukennetaan, se merkitsisi varmasti huonoja uutisia seuraavassa TNS Metrixissä."

TNS Metrix mittaa viikoittain verkkosivujen kävijämääriä. Viime viikon ykkönen oli Iltalehti 2,2 miljoonalla kävijällään. Keskustelupalstalla kävijöiden määrää lehti ei paljasta mutta kertoo sen olevan "tukevasti kuusinumeroisissa luvuissa".

Helsingin Sanomissapohditaan parhaillaan, miten keskusteluun vaikuttaisi se, jos ihmisten pitäisi kirjoittaa omilla nimillään.

Nimettömälläkin kirjoittamisella voi olla arvonsa. "Jutellaanhan sitä jalkapallokatsomossakin, vaikkei tiedetä nimiä", sanoo päätoimittaja Janne Virkkunen.

Virkkusen mukaan verkkopalstat tarjoavat kansalaisille väylän käydä keskustelua. Hänestä se sopii hyvin lehden tehtäviin. "Helsingin Sanomat ajaa moniarvoista ja moniäänistä yhteiskuntaa. Verkkokeskustelu on osa tuota moniäänisyyttä."

Professori Hannu Niemisen mielestä verkkokeskustelulla on itseisarvoinen merkitys, koska se edistää kulttuuridemokratiaa. "Ja vaikkei sillä olekaan suoraa merkitystä poliittiselle demokratialle, poliittisen demokratian on tuettava sen antamaa keskustelun mahdollisuutta jo sananvapauden nimissä."

"Se lisää yhteiskunnan läpinäkyvyyttä", puolustaa Vesa, Tavallinen maisteri, verkkokeskusteluja. "Demokratian kannalta on ehdottoman hyvä, että on olemassa mahdollisuus kirjoittaa mielipiteensä julki. Silläkin uhalla, että ääriryhmät saavat suhteettoman suuren roolin."

Verkkokeskustelijat saivat taannoin yhden arvovaltaisen puolustajan lisää, kun tasavallan presidentti Tarja Halonen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei hän kannata verkkokeskustelujen sensurointia. "Keskustelua on hyvä käydä ilman, että aletaan heti hyssyttelemään. Jos me aina sanomme, että ei saa ja hys hys, ei tule oikeaa kuvaa siitä, mitä ihmiset ajattelevat", Halonen sanoi. "On hyvä, että hekin, jotka esittävät sopimattomia mielipiteitä, puhuvat."

Päätoimittaja Virkkunenkaan ei kavahda äärimielipiteitä, mutta ihan mitä tahansa ei lehden nimissä voi verkkoon päästää. "Siksi keskusteluja täytyy valvoa", hän sanoo.

Suosion kasvusta huolimatta verkkopalstoilla aktiivisesti esiintyvä kirjoittajakunta on yhä pieni ja valikoitunut. Sen tähden keskustelut eivät myöskään heijasta yleistä mielipidettä.

"Verkossa keskustelevat ne, joilla on valmiit mielipiteet. Silloin äänekkäimmät pääsevät ohjaamaan keskusteluja. Valtaosa taas ei osallistu, jolloin syntyy hiljaisuuden spiraali", professori Nieminen huomauttaa.

Entä onko verkkokeskustelulla mitään vaikutusta? Vaikuttaako se kansanedustajien päätöksiin? Entä viestimien uutiskriteereihin?

Nieminen uskoo, että verkkomedia voi herättää viestimiä tarttumaan aiheisiin ja että se on saattanut voimistaa muukalaisvihamielisiä asenteita. "Uutisvalintaan keskusteluilla on johonkin mittaan vaikutusta, sillä verkkokeskusteluja seurataan toimituksissa. Kriteereihin ne eivät saa vaikuttaa", linjaa päätoimittaja Virkkunen.

Verkkokeskustelijat itse toivovat, että mahdollisimman moni lukisi juuri heidän puheenvuoronsa.

"Olen toivonut, että palstoja lukisivat muutkin kuin ne, jotka sinne kirjoittavat", kertoo Jorma Hentilä.

Niin, ja vaikuttamaan pyrkii myös Elina. Seuraavassa viestissään hän lisää kierroksia Stubb-keskusteluun: Stubb on muuttunut vastenmieliseksi. Hän kerää irtopisteitä itselleen ja kultalusikka suussa syntyneelle maahanmuuttoministerille. Tämä ei ole hurraata saanut muilta kuin omiltaan. Ehkä suuren anelun ja lypsämisen jälkeen muiltakin. Mutta vastentahtoisesti nämä luikurit ovat luimistelleet. Tietäen koko ajan kansalaisten kannan.

Elinan ja Vesan nimet on muutettu.

OIKAISU: Kirjoituksessa kerrottiin aiemmin virheellisesti, ettei Helsingin Sanomat olisi harkinnut sitä, että oman nimen käyttö pitäisi tehdä verkkokeskustelussa pakolliseksi. Asiaa on pohdittu koko verkkokeskustelujen olemassaolon ajan.

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi